Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä,
2huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
3Silloin Herra sanoi: "Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisessä ikuisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa satakaksikymmentä vuotta."
4Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
5Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän aikeensa ja sydämensä ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
6niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessään.
7Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni."
8Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.
9Tämä on kertomus Nooan suvusta. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.
10Ja Nooalle syntyi kolme poikaa, Seem, Haam ja Jafet.
11Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa.
12Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä.
13Silloin Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät sekä maan.
14Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa.
15Ja näin on sinun se rakennettava: kolmesataa kyynärää olkoon arkin pituus, viisikymmentä kyynärää sen leveys ja kolmekymmentä kyynärää sen korkeus.
16Tee arkkiin valoaukko, ja tee se kyynärän korkuiseksi, ja sijoita arkin ovi sen kylkeen; rakenna siihen kolme kerrosta, alimmainen, keskimmäinen ja ylimmäinen.
17Sillä katso, minä annan vedenpaisumuksen tulla yli maan hävittämään taivaan alta kaiken lihan, kaiken, jossa on elämän henki; kaikki, mikä on maan päällä, on hukkuva.
18Mutta sinun kanssasi minä teen liiton, ja sinun on mentävä arkkiin, sinun ja sinun poikiesi, vaimosi ja miniäisi sinun kanssasi.
19Ja kaikista eläimistä, kaikesta lihasta, sinun on vietävä arkkiin kaksi kutakin lajia säilyttääksesi ne hengissä kanssasi; niitä olkoot koiras ja naaras.
20Lintuja lajiensa mukaan, karjaeläimiä lajiensa mukaan ja kaikkia maan matelijoita lajiensa mukaan tulkoon kaksi kutakin lajia sinun luoksesi, säilyttääksesi ne hengissä.
21Ja hanki itsellesi kaikenlaista ravintoa, syötäväksi kelpaavaa, ja kokoa sitä luoksesi, että se olisi ruoaksi sinulle ja heille."
22Ja Nooa teki näin; aivan niin kuin Jumala hänen käski tehdä, niin hän teki.