← Kaikki kirjat
Käännökset

Paina jaetta pitkään → korosta, muistiinpano, jaa

Kun Joab, Serujan poika, huomasi, että kuninkaan sydän oli kääntynyt Absalomin puoleen,
2lähetti Joab noutamaan Tekoasta taitavan naisen ja sanoi hänelle: "Ole surevinasi ja pukeudu suruvaatteisiin äläkä voitele itseäsi öljyllä, vaan ole niin kuin nainen, joka jo kauan on surrut vainajaa.
3Mene sitten kuninkaan eteen ja puhu hänelle näin." Ja Joab pani sanat hänen suuhunsa.
4Niin tekoalainen nainen meni kuninkaan eteen, lankesi kasvoilleen maahan ja osoitti kunnioitusta ja sanoi: "Auta, kuningas!"
5Kuningas sanoi hänelle: "Mikä sinun on?" Hän vastasi: "Totisesti, minä olen leski ja mieheni on kuollut.
6Ja sinun palvelijattarellasi oli kaksi poikaa; he tulivat riitaan keskenään kedolla, eikä siellä ollut ketään, joka olisi sovittanut heidän välinsä, ja niin toinen löi toisen kuoliaaksi.
7Ja katso, koko suku on noussut palvelijatartasi vastaan, ja he sanovat: 'Anna tänne veljensä surmaaja, että me otamme häneltä hengen hänen tapetun veljensä hengestä ja niin hävitämme perillisenkin.' Niin he sammuttaisivat kipinänkin, joka minulla vielä on jäljellä, ettei miehestäni jäisi nimeä eikä jälkeläistä maan päälle."
8Kuningas sanoi naiselle: "Mene kotiisi, minä annan käskyn sinusta."
9Mutta tekoalainen nainen sanoi kuninkaalle: "Herrani, kuningas, tulkoon tämä rikos minun ja minun isäni perheen kannettavaksi, mutta kuningas ja hänen valtaistuimensa olkoon siitä vapaa."
10Kuningas sanoi: "Tuo minun eteeni se, joka puhuu sinulle niin, ja hän ei enää sinuun koske."
11Hän sanoi: "Muistakoon kuningas Herraa Jumalaansa, ettei verenkostaja saisi tuottaa vielä suurempaa turmiota, ja ettei minun poikaani tuhottaisi." Silloin hän sanoi: "Niin totta kuin Herra elää: ei hiuskarvaakaan sinun poikasi päästä ole putoava maahan."
12Mutta nainen sanoi: "Salli palvelijattaresi puhua vielä sananen herralleni, kuninkaalle." Hän vastasi: "Puhu."
13Nainen sanoi: "Miksi sinä ajattelet tehdä juuri samoin Jumalan kansaa vastaan, koskapa kuningas ei salli oman hylkäämänsä tulla takaisin? Noin puhuessaanhan kuningas itse joutuu ikään kuin syylliseksi.
14Mehän kuolemme ja olemme niin kuin maahan kaadettu vesi, jota ei voi koota takaisin. Mutta Jumala ei ota pois elämää, vaan sitä hän ajattelee, ettei vain hylätty joutuisi hänestä erotetuksi.
15Siksi minä tulin nyt puhumaan tätä herralleni, kuninkaalle, kun kansa sai minut pelkäämään; silloin ajatteli palvelijattaresi: minä puhun kuninkaalle, ehkä kuningas tekee palvelijattarensa sanan mukaan.
16Niin, kuningas on kuuleva ja pelastava palvelijattarensa sen miehen kourista, joka tahtoo hävittää sekä minut että minun poikani Jumalan perintöosasta.
17Ja palvelijattaresi ajatteli: minun herrani, kuninkaan, sana on rauhoittava minut. Sillä herrani, kuningas, on Jumalan enkelin kaltainen, niin että hän kuulee, mikä hyvää on ja mikä pahaa. Ja Herra, sinun Jumalasi, olkoon sinun kanssasi."
18Kuningas vastasi ja sanoi naiselle: "Älä salaa minulta mitään, mitä minä sinulta kysyn." Nainen sanoi: "Herrani, kuningas, puhukoon."
19Kuningas kysyi: "Eikö Joabin käsi ole mukanasi kaikessa tässä?" Nainen vastasi ja sanoi: "Niin totta kuin sinun sielusi, minun herrani, kuningas, elää: ei pääse oikeaan eikä vasempaan siitä, mitä herrani, kuningas, puhuu. Niin, sinun palvelijasi Joab on käskenyt minua tähän ja pannut kaikki nämä sanat palvelijattaresi suuhun.
20Antaakseen asialle toisen muodon on palvelijasi Joab näin tehnyt; mutta herrani on viisas niin kuin Jumalan enkeli ja tietää kaiken, mitä maan päällä tapahtuu."
21Silloin kuningas sanoi Joabille: "Katso, tämän minä teen: mene ja tuo takaisin nuorukainen Absalom."
22Niin Joab lankesi kasvoilleen maahan, osoitti kunnioitusta ja siunasi kuningasta. Ja Joab sanoi: "Nyt palvelijasi tietää, että minä olen saanut armon sinun silmiesi edessä, herrani, kuningas, koska kuningas tekee palvelijansa sanan mukaan."
23Sitten Joab nousi ja meni Gesuriin ja toi Absalomin Jerusalemiin.
24Mutta kuningas sanoi: "Hän siirtyköön omaan taloonsa, mutta älköön tulko minun kasvojeni eteen." Niin Absalom siirtyi omaan taloonsa, mutta ei tullut kuninkaan kasvojen eteen.
25Mutta koko Israelissa ei ollut yhtään niin kaunista miestä kuin Absalom, eikä ketään niin ylistettyä: jalkapohjasta hänen päälakeensa saakka ei ollut hänessä yhtään virhettä.
26Ja kun hän ajatti hiuksensa – aina vuoden kuluttua hän ajatti ne, sillä ne tulivat hänelle niin raskaiksi, että hänen täytyi ne ajattaa – niin painoivat hänen hiuksensa kaksisataa sekeliä kuninkaan painoa.
27Ja Absalomille syntyi kolme poikaa ja tytär, jonka nimi oli Tamar; hän oli kaunis nainen.
28Absalom asui kaksi vuotta Jerusalemissa, tulematta kuninkaan kasvojen eteen.
29Ja Absalom lähetti sanan Joabille lähettääkseen hänet kuninkaan luo; mutta tämä ei tahtonut tulla hänen luokseen. Ja hän lähetti vielä toisen kerran, mutta hän ei tahtonut tulla.
30Silloin hän sanoi palvelijoilleen: "Katsokaa, Joabin maapalsta on minun maapalstani vieressä, ja hänellä on siinä ohraa; menkää ja sytyttäkää se palamaan." Ja Absalomin palvelijat sytyttivät maapalstan palamaan.
31Niin Joab nousi ja meni Absalomin luo taloon ja sanoi hänelle: "Miksi sinun palvelijasi ovat sytyttäneet palamaan maapalstan, joka on minun omani?"
32Absalom vastasi Joabille: "Katso, minä lähetin sinulle sanan: Tule tänne, niin minä lähetän sinut kuninkaan luo sanomaan: Mitä varten minä olen tullut kotiin Gesurista? Olisi parempi, jos vielä olisin siellä. Nyt minä tahdon tulla kuninkaan kasvojen eteen; ja jos minussa on vääryys, niin surmatkoon hän minut."
33Silloin Joab meni kuninkaan luokse ja kertoi hänelle tämän. Ja hän kutsui Absalomin, ja tämä tuli kuninkaan luokse ja kumartui kasvoilleen maahan kuninkaan eteen. Ja kuningas suuteli Absalomia.