← Kaikki kirjat
Käännökset

Paina jaetta pitkään → korosta, muistiinpano, jaa

Mutta saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin.
2Niin Daavid sanoi Joabille ja kansan päämiehille: "Menkää ja laskekaa Israel Beersebasta Daniin asti ja ilmoittakaa minulle, että saan tietää heidän lukumääränsä."
3Joab vastasi: "Herra lisätköön kansansa, olkoon se kuinka suuri tahansa, satakertaiseksi. Ovathan he, herrani, kuningas, kaikki herrani palvelijoita. Miksi herrani pyytää tätä? Miksi Israel näin joutuisi syylliseksi?"
4Kuitenkin kuninkaan sana velvoitti Joabia, ja niin Joab lähti ja kierteli koko Israelin. Sitten hän tuli Jerusalemiin.
5Ja Joab ilmoitti Daavidille kansan lasketun lukumäärän: koko Israelissa oli miljoona satatuhatta sotakuntoista miekkamiestä, ja Juudassa oli neljäsataaseitsemänkymmentätuhatta miekkamiestä.
6Mutta Leevistä ja Benjaminista hän ei pitänyt katselmusta yhdessä muiden kanssa, sillä kuninkaan käsky oli Joabille kauhistus.
7Mutta tämä asia oli Jumalan silmissä paha, ja hän löi Israelia.
8Niin Daavid sanoi Jumalalle: "Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi."
9Ja Herra puhui Gadille, Daavidin näkijälle, näin: "Mene ja puhu Daavidille:
10Näin sanoo Herra: Kolme minä asetan sinun eteesi: valitse itsellesi yksi niistä, niin minä teen sen sinulle."
11Niin Gad meni Daavidin luokse ja sanoi hänelle: "Näin sanoo Herra: Valitse itsellesi
12joko kolme nälkävuotta tai kolme kuukautta hävitystä vastustajiesi vainotessa, vihollistesi miekka kintereilläsi, tai kolmeksi päiväksi Herran miekka ja ruttotauti maahan, Herran enkeli tuottamaan tuhoa koko Israelin alueelle. Katso nyt, mitä minä vastaan hänelle joka minut lähetti."
13Daavid vastasi Gadille: "Minä olen suuressa hädässä. Tahdon langeta Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on valtavan suuri; ihmisten käsiin minä en tahdo langeta."
14Niin Herra antoi ruton tulla Israeliin, ja Israelista kaatui seitsemänkymmentätuhatta miestä.
15Ja Jumala lähetti enkelin Jerusalemia vastaan tuhoamaan sitä; ja kun se sitä tuhosi, katsoi Herra siihen ja katui sitä pahaa ja sanoi tuhoojaenkelille: "Jo riittää; laske kätesi alas." Ja Herran enkeli seisoi silloin jebusilaisen Ornanin puimatantereen luona.
16Kun Daavid nosti silmänsä ja näki Herran enkelin seisovan maan ja taivaan välillä, kädessään paljastettu miekka ojennettuna Jerusalemin yli, lankesivat Daavid ja vanhimmat, säkkeihin verhottuina, kasvoilleen.
17Ja Daavid sanoi Jumalalle: "Minähän käskin laskea kansan, ja minä siis olen se, joka olen tehnyt syntiä ja menetellyt pahoin. Mutta nämä minun lampaani, mitä he ovat tehneet? Herra, minun Jumalani, sattukoon sinun kätesi minuun ja minun isäni perheeseen, mutta ei sinun kansaasi, sille vitsaukseksi."
18Silloin Herran enkeli käski Gadin sanoa Daavidille, että Daavid menisi ylös pystyttämään Herralle alttarin jebusilaisen Ornanin puimatantereelle.
19Ja Daavid meni ylös sen sanan mukaan, jonka Gad oli Herran nimeen puhunut.
20Ja kun Ornan kääntyi, näki hän enkelin, ja hänen neljä poikaansa piiloutui; sillä Ornan oli puimassa vehnää.
21Mutta Daavid meni Ornanin luo, ja kun Ornan katsahti ylös ja näki Daavidin, lähti hän puimatantereelta ja kumartui Daavidin eteen kasvoilleen maahan.
22Ja Daavid sanoi Ornanille: "Anna minulle puimatantereen paikka, rakentaakseni siihen Herralle alttarin; täydestä hinnasta anna se minulle, että vitsaus taukoaisi kansasta."
23Ornan vastasi Daavidille: "Ota se itsellesi, ja herrani, kuningas, tehköön, mitä hyväksi näkee. Katso, minä annan härät polttouhriksi ja puimaäkeet haloiksi sekä vehnät ruokauhriksi; kaikki minä annan."
24Mutta kuningas Daavid sanoi Ornanille: "Ei niin, vaan minä ostan ne sinulta täydestä hinnasta; sillä minä en ota Herralle sitä, mikä on sinun, enkä uhraa ilmaiseksi saatua polttouhria."
25Niin Daavid antoi Ornanille siitä paikasta kuudensadan sekelin painon kultaa.
26Ja Daavid rakensi sinne alttarin Herralle ja uhrasi polttouhreja ja yhteysuhreja, ja kun hän huusi Herraa, vastasi Herra tulella, jonka hän lähetti taivaasta polttouhrialttarille.
27Ja Herra käski enkelin pistää miekkansa tuppeen.
28Siihen aikaan, kun Daavid näki, että Herra oli kuullut häntä jebusilaisen Ornanin puimatantereella, uhrasi hän siellä.
29Mutta Herran asumus, jonka Mooses oli teettänyt erämaassa, ja polttouhrialttari olivat siihen aikaan Gibeonin uhrikukkulalla.
30Eikä Daavid rohjennut mennä Jumalan eteen etsimään häntä, sillä hän oli pelästynyt Herran enkelin miekkaa.