← Kaikki kirjat
Käännökset

Paina jaetta pitkään → korosta, muistiinpano, jaa

Kun Daavid oli tullut vanhaksi ja saanut elämästä kyllänsä, teki hän poikansa Salomon Israelin kuninkaaksi.
2Ja hän kutsui kokoon kaikki Israelin päämiehet, papit ja leeviläiset.
3Ja leeviläiset luettiin, kolmikymmenvuotiset ja sitä vanhemmat, ja heidän lukumääränsä, pääluvun mukaan, oli kolmekymmentäkahdeksantuhatta miestä.
4"Näistä olkoon kaksikymmentäneljätuhatta johtamassa töitä Herran temppelissä ja kuusituhatta päällysmiehinä ja tuomareina;
5ja neljätuhatta olkoon ovenvartijoina, ja neljätuhatta ylistäköön Herraa soittimilla, jotka minä olen teettänyt ylistämistä varten."
6Ja Daavid jakoi heidät osastoihin Leevin poikien Gersonin, Kehatin ja Merarin mukaan.
7Gersonilaisia olivat Ladan ja Simei.
8Ladanin pojat olivat Jehiel, päämies, Setam ja Joel, kaikkiaan kolme.
9Simein pojat olivat Selomit, Hasiel ja Haran, kaikkiaan kolme. Nämä olivat Ladanin perhekuntien päämiehet.
10Ja Simein pojat olivat Jahat, Sina, Jeus ja Beria. Nämä olivat Simein pojat, kaikkiaan neljä.
11Jahat oli päämies, Sisa toinen; mutta Jeuksella ja Berialla ei ollut monta poikaa, niin että heistä tuli yksi perhekunta, yksi palvelusvuoro.
12Kehatin pojat olivat Amram, Jishar, Hebron ja Ussiel, kaikkiaan neljä.
13Amramin pojat olivat Aaron ja Mooses. Mutta Aaron poikineen erotettiin olemaan ikuisesti pyhitetty, korkeasti-pyhä, ikuisesti suitsuttamaan Herran edessä, palvelemaan häntä ja siunaamaan hänen nimessään.
14Jumalan miehen Mooseksen pojat luettiin Leevin sukukuntaan kuuluviksi.
15Mooseksen pojat olivat Gersom ja Elieser.
16Gersomin poika oli Sebuel, päämies.
17Elieserin poika oli Rehabja, päämies; Elieserillä ei ollut muita poikia. Mutta Rehabjan poikia oli ylen paljon.
18Jisharin poika oli Selomit, päämies.
19Hebronin pojat olivat Jeria, päämies, Amarja toinen, Jahasiel kolmas ja Jekamam neljäs.
20Ussielin pojat olivat Miika, päämies, ja Jissia toinen.
21Merarin pojat olivat Mahli ja Musi. Mahlin pojat olivat Eleasar ja Kis.
22Kun Eleasar kuoli, ei häneltä jäänyt poikia, vaan ainoastaan tyttäriä, jotka heidän serkkunsa, Kisin pojat, ottivat vaimoikseen.
23Musin pojat olivat Mahli, Eder ja Jeremot, kaikkiaan kolme.
24Nämä olivat Leevin pojat, heidän perhekuntiensa mukaan, perhekunta-päämiehet, niin monta kuin heitä oli ollut katselmuksessa, nimien lukumäärän mukaan, pääluvun mukaan, ne, jotka toimittivat palvelustehtäviä Herran temppelissä, kaksikymmenvuotiaat ja sitä vanhemmat.
25Sillä Daavid sanoi: "Herra, Israelin Jumala, on suonut kansansa päästä lepoon ja on asuva Jerusalemissa ikuisesti.
26Niinpä ei leeviläistenkään tarvitse kantaa asumusta eikä mitään esineitä, joita tarvitaan siinä tehtävissä töissä."
27– Sillä Daavidin viimeisten määräysten mukaan laskettiin Leevin poikien lukuun kaksikymmenvuotiaat ja sitä vanhemmat. –
28Heidän tehtäväkseen tuli: olla Aaronin poikien apuna Herran temppelin töissä; pitää huoli esipihoista ja kammioista, kaiken pyhän puhtaana pitämisestä ja Jumalan temppelin töistä,
29näkyleivistä, ruokauhriin tarvittavista hienoista jauhoista, happamattomista ohukaisista, leivinlevystä ja jauhosekoituksesta sekä astia- ja pituusmitoista;
30seisoa joka aamu kiittämässä ja ylistämässä Herraa, ja samoin joka ilta;
31ja uhrata kaikki polttouhrit Herralle sapatteina, uudenkuun päivinä ja juhlina, niin paljon kuin niitä oli säädetty aina uhrattavaksi Herran edessä.
32Niin heidän oli hoidettava ilmestysmajan ja pyhäkön tehtävät sekä ne tehtävät, jotka heidän veljillään Aaronin pojilla oli palvellessaan Herran temppelissä.