← Kaikki kirjat
Käännökset

Paina jaetta pitkään → korosta, muistiinpano, jaa

Ja sinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista tehtiin virkapuvut pyhäkköpalvelusta varten; ja samoin tehtiin muut pyhät vaatteet Aaronille, niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
2Kasukka tehtiin kullasta sekä sinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratuista valkoisista pellavalangoista.
3Kultalevyt taottiin ohuiksi ja leikattiin säikeiksi, taidokkaasti kudottaviksi sinisten, purppuranpunaisten ja helakanpunaisten lankojen ja valkoisten pellavalankojen sekaan.
4Siihen tehtiin yhdistettävät olkakappaleet; molemmista päistään se kiinnitettiin niihin.
5Ja vyö, joka oli oleva kasukassa sen kiinnittämiseksi, oli tehty samasta kappaleesta kuin se, samalla tavalla kullasta sekä sinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratuista valkoisista pellavalangoista, niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
6Sitten valmistettiin kultapalmikoimilla kehystetyt onyks-kivet, joihin oli kaiverrettu Israelin poikien nimet, niin kuin kaiverretaan sinettisormuksia.
7Ja ne pantiin kasukan olkakappaleisiin, että ne kivet johdattaisivat muistoon israelilaiset, niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
8Rintakilpi tehtiin taidokkaasti kutomalla, samalla tavalla kuin kasukkakin oli tehty, kullasta sekä sinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratuista valkoisista pellavalangoista.
9Se oli neliskulmainen ja taskun muotoon tehty; rintakilpi tehtiin vaaksan pituinen ja vaaksan levyinen, taskun muotoon.
10Ja he täyttivät sen neljällä kivirivillä: ensimmäiseen riviin karneoli, topaasi ja smaragdi;
11toiseen riviin rubiini, safiiri ja jaspis;
12kolmanteen riviin hyasintti, akaatti ja ametisti;
13ja neljänteen riviin krysoliitti, onyks ja berylli. Kultapalmikoimilla kehystettyinä ne kiinnitettiin paikoilleen.
14Kiviä oli Israelin poikien nimien mukaan kaksitoista, yksi kutakin nimeä kohti; kussakin kivessä oli yksi kahdentoista sukukunnan nimistä, kaiverrettuna samalla tavalla, kuin kaiverretaan sinettisormuksia.
15Ja rintakilpeen tehtiin puhtaasta kullasta käädyt, punotut, niin kuin punonnaista tehdään.
16Vielä tehtiin kaksi kultapalmikoimaa ja kaksi kultarengasta, ja molemmat renkaat kiinnitettiin rintakilven molempiin yläkulmiin.
17Ja molemmat kultapunonnaiset kiinnitettiin kahteen renkaaseen rintakilven yläkulmiin.
18Ja molempien punonnaisten toiset kaksi päätä kiinnitettiin kahteen palmikoimaan, ja nämä kiinnitettiin kasukan olkakappaleisiin, sen etupuolelle.
19Vielä tehtiin kaksi kultarengasta, ja ne pantiin rintakilven molempiin alakulmiin, sen sisäpuoliseen, kasukkaa vasten olevaan reunaan.
20Ja vieläkin tehtiin kaksi kultarengasta, ja ne kiinnitettiin kasukan molempiin olkakappaleisiin, niiden alareunaan, etupuolelle, sauman kohdalle, kasukan vyön yläpuolelle.
21Sitten rintakilpi solmittiin renkaistaan sinisellä nauhalla kasukan renkaisiin, niin että se oli kasukan vyön yläpuolella, eikä siis rintakilpi irtautunut kasukasta – kaikki, niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
22Kasukan viitta tehtiin kokonaan kutomalla sinisistä langoista.
23Ja pääntie viitan keskellä oli niin kuin haarniskan aukko, ja pääntie ympäröitiin päärmeellä, ettei se repeäisi.
24Ja viitan helmaan tehtiin granaattiomenia sinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista kerratuista langoista.
25Sitten tehtiin tiukuja puhtaasta kullasta, ja nämä tiu'ut kiinnitettiin granaattiomenien väliin ympäri viitan helman, granaattiomenien väliin:
26vuorotellen tiuku ja granaattiomena ympäri viitan helman, käytettäviksi virantoimituksessa, niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
27Sitten tehtiin Aaronille ja hänen pojilleen ihokkaat, kudotut valkoisista pellavalangoista,
28käärelakki valkoisista pellavalangoista, koristepäähineet valkoisista pellavalangoista ja pellavainen alusasu kerratuista valkoisista pellavalangoista,
29ja vihdoin vyö kerratuista valkoisista pellavalangoista ja sinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista, kirjaillen kudottu, niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
30Vielä tehtiin otsakoriste, pyhä otsalehti, puhtaasta kullasta ja siihen piirrettiin, niin kuin sinettisormusta kaiverretaan, kirjoitus: "Herralle pyhitetty."
31Ja siihen kiinnitettiin sininen nauha sidottavaksi käärelakin yläreunaan, niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
32Ja niin valmistui koko työ: asumus, ilmestysmaja. Ja israelilaiset tekivät kaiken, niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut; niin he tekivät.
33Ja he toivat Mooseksen eteen asumuksen, majan kaikkine varusteineen, hakasineen, lautoineen, poikkitankoineen, pylväineen ja jalustoineen,
34punaisista pässinnahoista tehdyn peitteen ja sireeninnahoista tehdyn peitteen ja verhona olevan esiripun,
35lain arkin korentoineen, armoistuimen,
36pöydän kaikkine astioineen ja näkyleivät,
37aitokultaisen seitsenhaaraisen lampun riviin pantavine lamppuineen ja kaikkine astioineen sekä öljyä seitsenhaaraista lamppua varten,
38kultaisen alttarin, voiteluöljyn ja hyvänhajuisen suitsukkeen, majan oven verhon,
39pronssialttarin pronssisine ristikkokehyksineen, sen korennot ja kaikki esineet, altaan jalustoineen,
40esipihan ympärysverhot pylväineen ja jalustoineen, esipihan portin verhon sekä sen köydet ja vaarnat, ja kaikki esineet, joita tarvitaan asumuksen, ilmestysmajan, tehtävissä,
41virkapuvut pyhäkköpalvelusta varten ja pappi Aaronin muut pyhät vaatteet sekä hänen poikiensa pappispuvut.
42Aivan niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut, niin olivat israelilaiset tehneet kaiken sen työn.
43Ja Mooses katseli kaikkea työtä, ja katso, he olivat tehneet sen niin, kuin Herra oli käskenyt; niin he olivat tehneet. Silloin Mooses siunasi heidät.