Saarnaajan sanat, Daavidin pojan, joka oli kuninkaana Jerusalemissa.
2Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!
3Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstään, jolla hän vaivaa itseään auringon alla?
4Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti.
5Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijalleen, josta se jälleen nousee.
6Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen, kiertää yhä kiertämistään, ja samalle kierrolleen tuuli palaa.
7Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei täyty. Samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet, ne aina edelleen laskevat.
8Kaikki tyynni itseään väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Silmä ei saa kyllikseen näkemisestä, eikä korva täyty kuulemisesta.
9Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.
10Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.
11Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.
12Minä, saarnaaja, olin Israelin kuningas Jerusalemissa.
13Ja minä käänsin sydämeni viisaudella tutkimaan ja miettimään kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämä on vaikea työ, jonka Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaakseen.
14Minä katselin kaikkia tekoja, mitä tehdään auringon alla, ja katso, se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua.
15Väärä ei voi suoristua, eikä vajaata voi täydeksi laskea.
16Minä puhuin sydämessäni näin: Minä olen hankkinut suuren viisauden ja sitä yhä lisännyt, jopa yli kaikkien, jotka ovat ennen minua Jerusalemissa hallinneet, ja paljon on sydämeni nähnyt viisautta ja tietoa.
17Ja minä käänsin sydämeni tutkimaan viisautta ja tietoa, mielettömyyttä ja tyhmyyttä, ja minä tulin tietämään, että sekin oli tuulen tavoittelemista.
18Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.