Astukaa esiin, te kansat, ja kuulkaa; te kansakunnat, tarkatkaa. Kuulkoon maa ja kaikki, mitä siinä on, maailma ja kaikki, mikä siitä kasvaa.
2Sillä Herra on vihastunut kaikkiin kansoihin ja kiivastunut kaikkiin heidän joukkoihinsa; hän on vihkinyt heidät tuhon omiksi, jättänyt heidät teurastettaviksi.
3Heidän surmattunsa viskataan pois, ja niiden raadoista nousee löyhkä, ja vuoret valuvat heidän vertaan.
4Kaikki taivaan joukot menehtyvät, taivas kääritään kokoon niin kuin kirja, ja kaikki sen joukot varisevat alas, niin kuin lehdet varisevat viinipuusta, niin kuin viikunapuusta raakileet.
5Sillä minun miekkani taivaassa on juopunut vimmaan; katso, se iskee alas Edomiin, tuomioksi kansalle, jonka minä olen vihkinyt tuhoon.
6Herran miekka on verta täynnä, peittynyt rasvaan, karitsojen ja vuohipukkien vereen, pässien munuaisrasvaan. Sillä Herralla on teurasuhri Bosrassa, suuri teurastus Edomin maassa.
7Villihärkiä kaatuu yhteen joukkoon, mullikoita härkien mukana. Heidän maansa juopuu verestä, ja heidän multansa kiiltää rasvasta.
8Sillä Herralla on koston päivä, maksun vuosi Siionin asian puolesta.
9Edomin purot muuttuvat pieksi ja sen multa tulikiveksi; sen maa tulee palavaksi pieksi.
10Ei sammu se yöllä eikä päivällä, ikuisesti nousee siitä savu; se on oleva raunioina polvesta polveen, ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta iankaikkiseen.
11Sen perii pelikaani ja kaulushaikara. Lehtopöllö ja korppi asuvat siellä; ja hän vetää sen ylitse autiuden mittanuoran ja tyhjyyden luotilangan.
12Ei ole siellä enää ylimyksiä huutamassa ketään kuninkaaksi, kaikki sen ruhtinaat ovat poissa.
13Ja sen palatsit kasvavat orjantappuroita, sen linnat nokkosia ja ohdakkeita; siitä tulee sakaalien asunto, strutsien tyyssija.
14Siellä erämaan ulvojat ja ulisijat yhtyvät, villivuohet toisiaan tapaavat. Siellä yksin öinen syöjätär saa rauhan ja löytää lepopaikan.
15Siellä nuolikäärme pesii ja laskee munansa, kuorii ne ja kiertyy kerälle pimentoonsa. Sinne haarahaukatkin kokoontuvat yhteen.
16Etsikää Herran kirjasta ja lukekaa: ei yhtäkään näistä ole puuttuva, ei yksikään toistaan kaipaava. – "Sillä minun suuni on niin käskenyt." – Hänen henkensä on ne yhteen koonnut.
17Hän on heittänyt arpaa niiden kesken, ja hänen kätensä on sen niille mittanuoralla jakanut; ne perivät sen ikiajoiksi, asuvat siellä polvesta polveen.