Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani.
2Aina kun kutsujat heitä kutsuivat, he menivät pois heidän kasvojensa edestä, uhrasivat baaleille ja polttivat uhreja epäjumalille.
3Minä opetin Efraimin kävelemään kädestä pitäen. Mutta he eivät ymmärtäneet, että minä heidät paransin.
4Ihmissiteillä minä heitä vedin, rakkauden köysillä; minä ikään kuin nostin ikeen heidän leukapieliltään, kumarruin heidän puoleensa ja syötin.
5Eivätkö he joutuisi jälleen Egyptin maahan, eikö Assur tulisi heille kuninkaaksi, koska he eivät ole tahtoneet kääntyä?
6Miekka on riehuva hänen kaupungeissaan, on hävittävä hänen salpansa ja syövä ne, heidän oman neuvonsa tähden.
7Kansani on jatkuvasti taipuvainen luopumaan minusta. Vaikka he huutavat Korkeinta, ei kukaan korota häntä.
8Kuinka minä jättäisin sinut, Efraim, heittäisin sinut, Israel? Kuinka jättäisin sinut niin kuin Adman, tekisin sinulle niin kuin Seboimille? Minun sydämeni kääntyy, minun säälini herää.
9En minä pane täytäntöön vihani hehkua, en enää hävitä Efraimia. Sillä minä olen Jumala enkä ihminen, olen Pyhä sinun keskelläsi; en tule minä vihan tuimuudessa.
10Ja he vaeltavat Herran jäljessä. Hän ärjyy kuin leijona – niin, hän ärjyy, ja vavisten tulevat lapset mereltä päin.
11Vavisten he tulevat Egyptistä kuin linnut, Assurin maasta kuin kyyhkyset, ja minä saatan heidät asumaan kodeissaan, sanoo Herra.
12Efraim on ympäröinyt minut valheella ja Israelin huone vilpillä. Juuda juoksee yhä valtoimena, välittämättä Jumalasta, Pyhästä, Totisesta.