← Kaikki kirjat
Käännökset

Paina jaetta pitkään → korosta, muistiinpano, jaa

Minä nostin jälleen silmäni ja näin, katso, neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat pronssivuoria.
2Ensimmäisten vaunujen edessä oli punaisenruskeat hevoset, toisten vaunujen edessä oli mustat hevoset,
3kolmansien vaunujen edessä oli valkeat hevoset, ja neljänsien vaunujen edessä oli täplikkäät, väkevät hevoset.
4Minä lausuin ja sanoin enkelille, joka puhutteli minua: "Mitä nämä ovat, Herra?"
5Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuaan kaiken maan Herran edessä.
6Ne, joiden edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
7Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata." Ja ne kuljeksivat maata.
8Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, ovat rauhoittaneet minun Henkeni pohjoisessa maassa."
9Minulle tuli tämä Herran sana:
10"Ota vastaan siirtolaisuudessa eläviltä Heldailta, Tobialta ja Jedajalta – mene tänä päivänä, mene Josian, Sefanjan pojan, taloon, johon he ovat tulleet Baabelista, –
11ja ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylipappi Joosuan, Josadakin pojan, päähän
12ja sano hänelle näin: 'Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltaan hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
13Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellaan; hän on oleva pappi valtaistuimellaan, ja rauhan neuvo on vallitseva niiden molempien välillä.
14Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
15Ja kaukana asuvat tulevat ja rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä.'"