Kesareassa oli muuan mies nimeltä Kornelius, sadanpäämies niin sanotussa italialaisessa sotaväenosastossa,
2hurskas ja Jumalaa pelkäävä, samoin kuin koko hänen perhekuntansakin. Ja hän antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa.
3Hän näki selvästi näyssä, noin päivän yhdeksännellä tunnilla päivästä, Jumalan enkelin tulevan hänen luokseen ja sanovan hänelle: "Kornelius!"
4Tämä kiinnitti katseensa häneen ja sanoi pelästyneenä: "Mikä on, Herra?" Niin hän vastasi hänelle: "Sinun rukouksesi ja almusi ovat nousseet muistoon Jumalan edessä.
5Niin lähetä nyt miehiä Joppeen hakemaan Simon, jota Pietariksi kutsutaan.
6Hän majailee erään nahkuri Simonin luona, jonka talo on meren rannalla. Hän sanoo sinulle, mitä sinun tulee tehdä."
7Kun enkeli, joka Korneliusta puhutteli, oli mennyt pois, kutsui tämä luokseen kaksi palvelijaansa ja hurskaan sotilaan, joka oli hänen palveluksessaan.
8Kerrottuaan heille kaiken, hän lähetti heidät Joppeen.
9Kun he seuraavana päivänä olivat matkalla ja lähestyivät kaupunkia, Pietari nousi noin kuudennen tunnin vaiheilla katolle rukoilemaan.
10Mutta hänen tuli nälkä ja hän halusi syödä. Ruokaa valmistettaessa hän joutui hurmoksiin.
11Ja hän näki taivaan avoinna ja suuren, neljästä kulmastaan sidotun liinavaatteen laskeutuvan alas luokseen maahan.
12Siinä oli kaikenlaisia maan nelijalkaisia ja petoja ja matelijoita ja taivaan lintuja.
13Ja hänelle tuli ääni: "Nouse Pietari, teurasta ja syö."
14Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra, sillä minä en ole koskaan syönyt mitään epäpyhää tai saastaista."
15Taas tuli hänelle toistamiseen ääni: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi."
16Tämä tapahtui kolmesti. Sitten liinavaate otettiin takaisin ylös taivaaseen.
17Kun Pietari mielessään oli ymmällä siitä, mitä hänen näkemänsä näky mahtoi merkitä, niin katso, ne miehet, jotka Kornelius oli lähettänyt, olivat kyselemällä löytäneet Simonin talon ja seisoivat portilla.
18He tiedustelivat huutaen, majailiko siellä Simon, jota kutsuttiin Pietariksi.
19Mutta kun Pietari mietti näkyä, sanoi Henki hänelle: "Katso, kolme miestä etsivät sinua.
20Niin nouse, mene alas ja lähde epäröimättä heidän kanssaan, sillä minä olen heidät lähettänyt."
21Pietari meni alas miesten luo, jotka Kornelius oli lähettänyt hänen luokseen ja sanoi: "Katso, minä olen se, jota te etsitte. Mitä varten te olette tulleet?"
22He sanoivat: "Sadanpäämies Kornelius, hurskas ja Jumalaa pelkäävä mies, josta koko juutalaiskansa todistaa hyvää, on saanut pyhältä enkeliltä ilmestyksessä käskyn lähettää hakemaan sinut kotiinsa ja kuulla, mitä sinulla on sanottavaa."
23Niin hän kutsui heidät sisään ja piti heitä vierainaan. Seuraavana päivänä Pietari nousi ja lähti heidän kanssaan, ja muutamia veljiä Joppesta lähti hänen mukaansa.
24Seuraavana päivänä he saapuivat Kesareaan. Kornelius odotti heitä, ja hän oli kutsunut koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä.
25Kun Pietari oli astumassa sisään, meni Kornelius häntä vastaan, heittäytyi hänen jalkojensa juureen ja osoitti kunnioitusta.
26Mutta Pietari nosti hänet seisaalleen sanoen: "Nouse, minäkin olen ihminen."
27Ja puhellen hänen kanssaan hän meni sisään ja näki, että oli kokoontunut paljon ihmisiä.
28Hän sanoi heille: "Te tiedätte, että on luvatonta juutalaisen miehen seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen luokseen. Mutta minulle Jumala on osoittanut, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi tai saastaiseksi.
29Sen takia minä tulinkin vastaan sanomatta, kun minua noudettiin. Kysyn siis, mitä varten te lähetitte noutamaan minut?"
30Kornelius vastasi: "Neljä päivää sitten olin paastossa tähän hetkeen asti ja rukoilin kotonani yhdeksännellä tunnilla. Ja katso, edessäni seisoi mies loistavissa vaatteissa
31ja sanoi: 'Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä.
32Lähetä siis Joppeen ja kutsu luoksesi Simon, jota kutsutaan Pietariksi. Hän majailee nahkuri Simonin talossa meren rannalla. Kun hän tulee, hän puhuu sinulle.'
33Siksi minä lähetin sinulle heti sanan, ja sinä teit hyvin, kun tulit. Nyt olemme siis kaikki tässä Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Jumala on käskenyt sinun puhua."
34Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
35vaan hänelle on otollinen jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja harjoittaa vanhurskautta.
36Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen ilosanomaa rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra
37– te tiedätte, mitä on tapahtunut koko Juudeassa, alkaen Galileasta sen kasteen jälkeen, jota Johannes julisti:
38kuinka Jumala voiteli Jeesuksen Nasaretilaisen Pyhällä Hengellä ja voimalla, ja kuinka hän vaelsi tehden hyvää ja parantaen kaikki, jotka olivat paholaisen vallassa, sillä Jumala oli hänen kanssaan.
39Me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki Juudeassa ja Jerusalemissa. Hänet he myös ripustivat puuhun ja tappoivat.
40Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
41ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennalta valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kun hän oli noussut kuolleista.
42Hän käski meitä saarnaamaan kansalle ja todistamaan, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi.
43Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
44Kun Pietari vielä puhui näitä sanoja, tuli Pyhä Henki kaikkiin, jotka puheen kuulivat.
45Niin kaikki ne uskovat, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät siitä, että Pyhän Hengen lahja oli vuodatettu myös pakanoihin.
46Sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
47"Ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedessä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?"
48Ja hän käski kastaa heidät Herran nimessä. Silloin he pyysivät häntä viipymään joitakin päiviä.