Yleensä kuuluu keskuudessanne olevan haureutta, vieläpä sellaista haureutta, jota ei mainita edes pakanoiden kesken, niin että joku pitää isänsä vaimoa.
2Ja te olette käyneet pöyhkeiksi ettekä ole pikemminkin murehtineet, että keskeltänne poistettaisiin se, joka tuollaisen teon on tehnyt.
3Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo niin kuin läsnä olevana langettanut tuomion hänestä, joka tällä tavoin on tehnyt.
4Kun te olette kokoontuneet meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja minun henkeni on läsnä, yhdessä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen voiman kanssa,
5on sellainen annettava saatanan haltuun lihan turmioksi, jotta henki pelastettaisiin Herran Jeesuksen päivänä.
6Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
7Puhdistakaa siis pois vanha hapatus, jotta olisitte uusi taikina, niin kuin te olettekin jo happamattomat, sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu puolestamme.
8Juhlikaamme siis ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
9Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi haureellisten kanssa –
10ei yleensä tämän maailman haureellisten tai ahneiden tai ryöväreiden tai epäjumalanpalvelijoiden, koska silloin teidän pitäisi lähteä pois maailmasta.
11Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku veljeksi kutsuttu on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai ryöväri, te ette seurustelisi ettekä söisikään sellaisen kanssa.
12Sillä onko minun asiani tuomita myös ulkopuolella olevia? Ettekö tekin tuomitse sisäpuolella olevia?
13Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskeltänne se, joka on paha."