Kehotan siis teitä, minä, vanki Herrassa, vaeltamaan saamanne kutsun arvon mukaisesti,
2kaikessa nöyrästi ja lempeästi. Kärsikää toisianne pitkämielisesti rakkaudessa,
3pyrkien säilyttämään Hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä.
4On yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin teidätkin on kutsuttu yhteen kutsumuksenne toivoon;
5yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on kaiken yläpuolella ja vaikuttaa kaikkien kautta ja on kaikissa teissä.
7Mutta kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
8Sen tähden hän sanoo: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliiksi ja antoi lahjoja ihmisille."
9Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta kuin että hän sitä ennen myös astui alas maan alimpiin paikkoihin?
10Hän, joka on astunut alas, on hän, joka myös on astunut ylös kaikkia taivaita ylemmäksi täyttääkseen kaikki.
11Hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
12varustaakseen pyhät palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
13kunnes me kaikki saavutamme uskon ykseyden ja Jumalan Pojan tuntemisen täydelliseksi mieheksi, Kristuksen täyteyden kasvun mittaan,
14ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa.
15Seuratkaamme sen sijaan totuutta rakkaudessa, jotta kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
16josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen, jokaisen nivelensä avulla – kunkin osan voiman määrän mukaan – saa aikaan ruumiin kasvun rakentaakseen itseään rakkaudessa.
17Tämän siis sanon ja vakuutan Herrassa: älkää enää vaeltako niin kuin muut pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa.
18Heidän ymmärryksensä on pimentynyt, ja he ovat vieraantuneet Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden vuoksi ja sydämensä paatumuksen tähden.
19He ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan harjoittamaan kaikenlaista saastaisuutta ahneudessa.
20Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan,
21jos kerran olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niin kuin totuus on Jeesuksessa:
22panna pois entisen vaelluksen mukainen vanha ihminen, joka turmeltuu petollisten himojen mukaan,
23uudistua mielenne hengessä,
24ja pukeutua uuteen ihmiseen, joka on Jumalan mukaan luotu vanhurskaudessa ja totuuden pyhyydessä.
25Sen tähden, hylättyänne valheen, puhukaa kukin totta lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toistemme jäseniä.
26Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Älkää antako auringon laskea vihanne yli,
27älkääkä antako paholaiselle sijaa.
28Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle.
29Mikään sopimaton puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaa ja tarpeellista – hyödyksi niille, jotka kuulevat.
30Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, jossa teidät on sinetöity lunastuksen päivään saakka.
31Kaikki katkeruus, kiivastus, viha, huutaminen ja herjaus poistettakoon teistä kaiken pahuuden kanssa.
32Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, antakaa anteeksi toisillenne niin kuin Jumalakin on Kristuksessa meille anteeksi antanut.