Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Jumalassa, meidän Isässämme, ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
2Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
3Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niin kuin oikein on, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja itse kunkin kaikkien teidän rakkautenne toisianne kohtaan lisääntyy,
4niin että me itsekin Jumalan seurakunnissa kerskaamme teistä, teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa, joita te kestätte.
5Tämä on osoitus Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin,
6koska Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat,
7ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa
8tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa, ja niille, jotka eivät ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilosanomalle.
9Jotka joutuvat kärsimään rangaistuksen, ikuisen kadotuksen Herran kasvojen edestä ja hänen voimansa kirkkaudesta,
10kun hän sinä päivänä tulee kirkastettavaksi pyhissään ja ihmeteltäväksi kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.
11Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsunsa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken hyvyyden mukaisen tahtomisen ja uskon vaikutuksen,
12jotta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimi teissä kirkastuisi ja te hänessä, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaan.