← Kaikki kirjat
Käännökset

Napauta jaetta → kreikka · paina pitkään → korosta & muistiinpano

Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän puolestamme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi niin kuin teidänkin keskellänne,
2ja että me pelastuisimme nurjista ja pahoista ihmisistä, sillä usko ei ole kaikkien.
3Mutta Herra on uskollinen. Hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.
4Luotamme teihin Herrassa, että te sekä teette että tulette tekemään, mitä teille säädämme.
5Herra ohjatkoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.
6Mutta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka he ovat meiltä saaneet.
7Tiedättehän itse, kuinka meidän jälkiämme on seurattava, sillä me emme eläneet kurittomasti teidän keskuudessanne,
8emmekä ilmaiseksi syöneet kenenkään leipää, vaan työssä ja vaivassa olemme yötä päivää työtä tehneet, ettemme ketään teistä rasittaisi.
9Ei niin, etteikö meillä olisi siihen oikeutta, vaan asettaaksemme itsemme teille esikuvaksi, että te seuraisitte meitä.
10Sillä jo silloin, kun olimme teidän luonanne, me annoimme teille tämän käskyn: "Jos joku ei tahdo tehdä työtä, ei hänen tule myöskään syödä."
11Kuulemme nimittäin, että jotkut teidän joukossanne elävät kurittomasti: he eivät tee työtä, vaan touhuavat joutavia.
12Sellaisia me käskemme ja kehotamme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, tekemään työtä hiljaisuudessa ja syömään omaa leipäänsä.
13Mutta te, veljet, älkää väsykö tekemään hyvää.
14Mutta jos joku ei tottele meidän sanaamme tässä kirjeessä, merkitkää hänet, älkääkä seurustelko hänen kanssaan, että hän häpeäisi.
15Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa niin kuin veljeä.
16Mutta itse rauhan Herra antakoon teille rauhan aina ja kaikella tavalla. Herra olkoon teidän kaikkien kanssa.
17Tervehdys minulta, Paavalilta omakätisesti. Tämä on merkkinä jokaisessa kirjeessäni. Näin minä kirjoitan.
18Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kaikkien teidän kanssanne. Aamen.