Kaikki, jotka ovat orjina ikeen alla, pitäkööt isäntiään kaiken kunnioituksen arvoisina, ettei Jumalan nimi ja oppi tulisi häväistyksi.
2Mutta ne, joilla on uskovat isännät, älkööt väheksykö heitä siksi, että he ovat veljiä, vaan palvelkoot sitä mieluummin, koska he ovat uskovia ja rakastettuja ja harrastavat hyvän tekemistä. Tätä opeta ja tähän kehota.
3Jos joku toisin opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
4niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymysten ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
5turmeltuneiden ihmisten aiheuttamaa jatkuvaa riitelyä – ihmisten, joilta totuus on riistetty ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton tavoittelussa. Pysy erossa sellaisista.
6Jumalisuus onkin suuri voitto yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
7Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, ja on selvää, ettemme voi täältä mitään viedä.
8Mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
9Ne taas, jotka tahtovat rikastua, lankeavat kiusaukseen ja ansaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
10Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri. Sitä haluten monet ovat eksyneet uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
11Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene tätä ja tavoittele vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä ja lempeyttä.
12Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni ikuiseen elämään, johon olet myös kutsuttu ja jonka puolesta olet tunnustanut hyvän tunnustuksen monen todistajan edessä.
13Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä lausui hyvän tunnustuksen, minä käsken sinua
14pitämään käskyn tahrattomana ja moitteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka.
15Sen tekee aikanaan näkyväksi se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrojen Herra,
16jolla ainoalla on kuolemattomuus. Hän asuu valkeudessa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänelle kunnia ja ikuinen valta. Aamen.
17Käske tämän maailmanajan rikkaita olemaan ylpeilemättä ja panematta toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan elävään Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksi.
18Käske tekemään hyvää, olemaan rikkaita hyvissä töissä, olemaan anteliaita ja omastaan jakelevia.
19Kootkoot näin itselleen hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, jotta tarttuisivat kiinni ikuiseen elämään.
20Oi Timoteus, säilytä se, mikä haltuusi on uskottu. Vältä epäpyhiä ja turhia puheita, sekä valheellisesti tieteen nimissä tehtyjä vastaväitteitä,
21johon tunnustautuen jotkut ovat uskosta eksyneet. Armo olkoon sinun kanssasi! Aamen.