Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
2etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
3Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia ja eksyksissä, olimme moninaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4Mutta kun Jumalan, meidän Vapahtajamme hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen vuoksi, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.
6Sen Hengen hän runsaasti vuodatti meihin Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajamme kautta,
7jotta me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme toivon mukaisesti ikuisen elämän perillisiksi.
8Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä tähdennät näitä asioita, jotta ne, jotka uskovat Jumalaan, omistautuisivat tekemään hyviä töitä. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
9Mutta karta typeriä kiistakysymyksiä, sukuluetteloja, riitoja ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
10Hajaannusta aiheuttavaa ihmistä karta yhden tai kahden varoituksen jälkeen,
11koska tiedät, että sellainen on joutunut harhaan ja tekee syntiä ja on itsensä tuomitsema.
12Kun lähetän luoksesi Artemaan tai Tykikuksen, niin tule viipymättä minun luokseni Nikopolikseen, sillä olen päättänyt talvehtia siellä.
13Varusta huolellisesti matkalle Zenas, lainoppinut, ja Apollos, ettei heiltä mitään puuttuisi.
14Oppikoot meikäläisetkin, tarpeen vaatiessa, harjoittamaan hyviä tekoja, etteivät jäisi hedelmättömiksi.
15Sinua tervehtivät kaikki, jotka ovat minun kanssani. Tervehdi niitä, jotka pitävät meitä rakkaina uskossa. Armo olkoon kaikkien teidän kanssanne. Aamen.