Mutta kansan joukossa oli myös valheprofeettoja niin kuin teidänkin keskellänne on oleva valheen opettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja ja kieltävät Herran, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen turmion.
2Moni on seuraava heidän turmiollisia teitään, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi.
3Ahneudessaan he valheellisin sanoin kiskovat teistä hyötyä, mutta heidän tuomionsa ei enää kauaa viivy, eikä heidän perikatonsa torku.
4Sillä kun Jumala ei säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen ja jätti pimeyden kahleisiin tuomiota varten säilytettäviksi,
5niin hän ei säästänyt muinaista maailmaakaan. Kuitenkin hän varjeli kahdeksantena Nooan, vanhurskauden saarnaajan, kun hän antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomien maailman päälle.
6Hän poltti myös poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne esimerkiksi siitä lähtien jumalattomasti eläville.
7Ja hän pelasti hurskaan Lootin, jota laittomien hillitön vaellus vaivasi.
8Sillä asuessaan heidän keskellään tuo hurskas mies kärsi joka päivä hurskaassa sielussaan heidän pahojen tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla.
9Herra tietää pelastaa jumaliset koettelemuksesta, mutta säilyttää vääryyden tekijät rangaistaviksi tuomiopäivää varten,
10ja varsinkin ne, jotka lihan mukaan kulkevat saastaisissa himoissa ja halveksivat herrautta. Nuo röyhkeät ja itsepäiset eivät kammo herjata henkivaltoja,
11vaikka enkelitkään, jotka voimassa ja vallassa ovat suuremmat, eivät lausu niitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
12Mutta niin kuin luonnostaan pyydettäviksi ja häviämään syntyneet järjettömät eläimet, niin nämä herjatessaan sitä, mitä eivät tunne, hukkuvat turmelukseensa
13ja saavat vääryyden palkan. He pitävät nautintonaan elostella keskellä päivää, ovat tahra- ja häpeäpilkkuja ja nauttivat petoksistaan herkutellessaan teidän kanssanne.
14Heidän silmänsä ovat täynnä aviorikosta eivätkä koskaan lakkaa synnistä. He viekoittelevat horjuvia sieluja. Heillä on ahneuteen harjaantunut sydän. He ovat kirouksen lapsia.
15Hylättyään suoran tien, he ovat eksyneet seuratessaan Bileamin, Bosorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa,
16mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen: mykkä juhta puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömyyden.
17Nämä ovat vedettömiä lähteitä, myrskytuulen ajamia pilviä, ja synkkä pimeys on heille varattu ainiaaksi.
18Sillä he puhuvat pöyhkeitä, tyhjiä sanoja ja viekoittelevat lihan himojen ja irstauksien kautta niitä, jotka todella ovat päässeet pakoon harhassa vaeltavia,
19ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia. Sillä kenen voittama joku on, sen orja hän myös on.
20Sillä jos he Herran ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeet maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin jälleen kietoutuneina tulevat voitetuiksi, niin heidän viimeinen tilansa on tullut ensimmäistä pahemmaksi.
21Heille olisi näet ollut parempi, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.
22Mutta heille on tapahtunut tosi sananlaskun mukaan: "Koira palaa oksennukselleen ja pesty sika rapakkoon rypemään."