Mutta Daavid pakeni Raman Naajotista, tuli ja puhui Jonatanille: "Mitä minä olen tehnyt? Mitä vääryyttä, mitä syntiä minä olen tehnyt sinun isääsi vastaan, kun hän väijyy henkeäni?"
2Tämä vastasi hänelle: "Pois se! Et sinä kuole. Katso, isäni ei tee mitään, suurta eikä pientä, ilmoittamatta minulle. Miksi sitten isäni salaisi minulta tämän? Ei ole niin."
3Mutta Daavid vielä vakuutti vannoen ja sanoi: "Isäsi tietää, että minä olen saanut armon sinun silmiesi edessä; siksi hän ajattelee: 'Älköön Jonatan saako tietää tätä, ettei hän tulisi murheelliseksi.' Mutta niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä itse elät: on vain askel minun ja kuoleman välillä."
4Niin Jonatan sanoi Daavidille: "Mitä sinä vain lausut toivovasi, sen minä sinulle teen."
5Daavid sanoi Jonatanille: "Katso, huomenna on uusikuu, ja minun pitäisi istua aterioimassa kuninkaan kanssa; mutta salli minun mennä ja kätkeytyä ulos kedolle ylihuomeniltaan asti.
6Jos isäsi kaipaa minua, niin sano: 'Daavid pyysi minulta, että saisi käväistä kaupungissaan Betlehemissä, sillä koko suvulla on siellä jokavuotiset teurasuhrit.'
7Ja jos hän sanoo: 'Hyvä on', niin voi palvelijasi olla rauhassa. Mutta jos hän vihastuu, niin tiedä, että hänellä on paha mielessä.
8Tee siis laupeus palvelijallesi, koska olet ottanut palvelijasi Herran liittoon kanssasi. Mutta jos minussa on vääryys, niin surmaa sinä minut; sillä miksi sinä veisit minut isäsi eteen?"
9Jonatan sanoi: "Pois se! Jos huomaan, että minun isälläni on paha mielessä sinua vastaan, niin minä sen varmasti sinulle ilmoitan."
10Mutta Daavid sanoi Jonatanille: "Kunpa sitten joku ilmoittaisi minulle, antaako isäsi sinulle kovan vastauksen."
11Jonatan sanoi Daavidille: "Tule, menkäämme ulos kedolle." Niin he menivät molemmat ulos kedolle.
12Ja Jonatan sanoi Daavidille: "Minä vakuutan Herran, Israelin Jumalan, kautta, että koetan huomenna tai ylihuomenna tähän aikaan päästä selville isästäni; ja jos Daavidin asiat ovat hyvin, niin minä varmasti lähetän siitä tiedon ja ilmoitan sen sinulle.
13Herra rangaiskoon Jonatania nyt ja vasta, jollen minä, jos isäni mielii tehdä sinulle pahaa, ilmoita sitä sinulle ja päästä sinua menemään rauhassa. Herra olkoon sinun kanssasi, niin kuin hän on ollut minun isäni kanssa.
14Etkö sinäkin, jos minä silloin vielä elän, etkö sinäkin tee Herran laupeutta minulle, niin ettei minun tarvitse kuolla?
15Ethän koskaan kiellä laupeuttasi minun suvultani, et silloinkaan, kun Herra hävittää Daavidin viholliset kaikki tyynni maan päältä?"
16Niin Jonatan teki liiton Daavidin suvun kanssa. Ja Herra vaati koston Daavidin vihollisilta.
17Ja Jonatan vannotti vielä Daavidin heidän keskinäisen rakkautensa kautta, sillä hän rakasti häntä niin kuin omaa sieluaan.
18Ja Jonatan sanoi hänelle: "Huomenna on uusikuu, ja sinua kaivataan, kun paikkasi on tyhjä.
19Mutta ylihuomenna mene nopeasti alas siihen paikkaan, johon kätkeydyit sinä päivänä, jona se teko tapahtui, ja istuudu Eselin kiven ääreen.
20Niin minä ammun kolme nuolta sen laitaa kohti, niin kuin ampuisin maaliin.
21Sitten minä lähetän palvelijan sanoen: 'Mene ja hae nuolet.' Jos minä silloin sanon palvelijalle: 'Katso, nuolet ovat takanasi, tännempänä, ota ne', niin tule kotiin, sillä silloin voit olla rauhassa eikä mitään ole tekeillä; niin totta kuin Herra elää.
22Mutta jos minä sanon sille nuorelle miehelle näin: 'Katso, nuolet ovat edessäsi, sinnempänä', niin lähde, sillä Herra lähettää sinut pois.
23Ja mitä minä ja sinä olemme keskenämme puhuneet, sen todistaja meidän välillämme, minun ja sinun, on Herra ikuisesti."
24Niin Daavid kätkeytyi kedolle. Ja kun uusikuu tuli, istuutui kuningas aterialle.
25Kuningas istui tavallisella istuimellaan, istuimella seinän vieressä. Ja Jonatan nousi seisomaan, ja Abner istuutui Saulin viereen. Mutta Daavidin paikka oli tyhjä.
26Saul ei kuitenkaan sanonut mitään sinä päivänä, sillä hän ajatteli: "Jotain on hänelle tapahtunut: hän ei liene puhdas; varmaankaan hän ei ole puhdas."
27Mutta kun Daavidin paikka oli tyhjä seuraavanakin päivänä, toisena uudenkuun päivänä, sanoi Saul pojalleen Jonatanille: "Miksi ei Iisain poika ole eilen eikä tänään tullut aterialle?"
28Jonatan vastasi Saulille: "Daavid pyysi minulta, että saisi mennä Betlehemiin;
29hän sanoi: 'Salli minun mennä, sillä meillä on suvun teurasuhrit kaupungissa, ja veljeni itse on käskenyt minut sinne; jos minä siis olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin päästä minut katsomaan veljiäni.' Siksi hän ei ole tullut kuninkaan pöytään."
30Silloin Saul vihastui Jonataniin ja sanoi hänelle: "Sinä säädyttömän naisen poika! Tiesinhän minä, että sinä olet mieltynyt Iisain poikaan, häpeäksi itsellesi ja häpeäksi äitisi alastomuudelle.
31Sillä niin kauan kuin Iisain poika elää maan päällä, et sinä eikä sinun kuninkuutesi ole turvassa. Lähetä nyt noutamaan hänet minun luokseni, sillä hän on kuoleman oma."
32Jonatan vastasi isälleen Saulille ja sanoi hänelle: "Miksi hänet on surmattava? Mitä hän on tehnyt?"
33Silloin Saul heitti keihään häntä kohti surmatakseen hänet. Niin Jonatan ymmärsi, että hänen isänsä oli päättänyt tappaa Daavidin.
34Ja Jonatan nousi pöydästä, vihasta hehkuen, eikä syönyt mitään toisena uudenkuun päivänä, sillä hän oli murheissaan Daavidin tähden, koska hänen isänsä oli häväissyt tätä.
35Seuraavana aamuna Jonatan lähti ulos kedolle, niin kuin hän oli sopinut Daavidin kanssa, ja hänellä oli mukanaan pieni poikanen.
36Ja hän sanoi pojalle: "Juokse noutamaan nuolet, jotka minä ammun." Ja pojan juostessa hän ampui nuolen hänen ylitsensä.
37Ja kun poika oli tulemassa siihen paikkaan, missä Jonatanin ampuma nuoli oli, huusi Jonatan pojalle ja sanoi: "Nuoli on edessäsi, sinnempänä."
38Ja Jonatan huusi vielä pojalle: "Riennä nopeasti, älä seisahtele!" Niin Jonatanin poikanen otti nuolen ja tuli herransa luo.
39Eikä poika tiennyt asiasta mitään; ainoastaan Jonatan ja Daavid tiesivät sen.
40Ja Jonatan antoi aseensa pojalle, joka hänellä oli mukanaan, ja sanoi hänelle: "Mene ja vie nämä kaupunkiin."
41Ja kun poika oli mennyt, nousi Daavid ylös etelän puolelta; ja hän lankesi kasvoilleen maahan ja kumartui kolme kertaa; ja he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä; Daavid itki hillittömästi.
42Ja Jonatan sanoi Daavidille: "Mene rauhassa. Niin on, kuin me molemmat olemme vannoneet Herran nimeen ja sanoneet: 'Herra on todistaja meidän välillämme, minun ja sinun, ja minun jälkeläisteni ja sinun jälkeläistesi välillä ikuisesti.'" Sitten Daavid nousi ja lähti, mutta Jonatan palasi kaupunkiin.