"Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.
2Pilkkaajat ovat ympärilläni, ja minun täytyy katsella heitä alinomaa.
3Aseta puolestani pantti talteen; kuka muu suostuisi kättä lyöden minun takaajakseni?
4Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; siksi sinä et päästä heitä voitolle.
5Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.
6Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.
7Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.
8Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.
9Mutta hurskas pysyy tiellään, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.
10Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.
11Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat suunnitelmani, sydämeni ajatukset.
12Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.
13Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen,
14minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni.'
15Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?
16Ne astuvat alas tuonelan salpojen taakse, kun yhdessä lepäämme tomussa."