Sitten suahilainen Bildad lausui ja sanoi:
2"Kuinka kauan te asetatte sanoille ansoja? Tulkaa järkiinne, sitten puhelemme.
3Miksi meitä pidetään eläinten veroisina, ja olemme tulleet saastaisiksi teidän silmissänne?
4Sinä, joka raivossasi raatelet itseäsi – sinunko tähtesi jätettäisiin maa autioksi ja kallio siirtyisi sijaltaan?
5Ei, jumalattomien valo sammuu, eikä hänen tulensa liekki loista.
6Valo pimenee hänen majassaan, ja hänen lamppunsa sammuu hänen päänsä päältä.
7Hänen väkevät askeleensa supistuvat ahtaalle, ja hänen oma neuvonsa kaataa hänet maahan.
8Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.
9Paula tarttuu hänen kantapäähänsä, ansa käy häneen kiinni;
10hänelle on maahan kätketty pyydys, polulle häntä varten silmukka.
11Kauhut pelottavat häntä kaikkialta ja ajavat häntä kintereillä kiitäen.
12Nälkä kuluttaa hänen voimansa, ja tuho on valmiina hänen vierellään.
13Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa, hänen jäseniään kalvaa kuoleman esikoinen.
14Hänet temmataan pois majastaan, turvastaan; hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan luokse.
15Hänen majassaan asuu outoja, hänen asuinpaikalleen sirotetaan tulikiveä.
16Alhaalta kuivuvat hänen juurensa, ylhäältä kuihtuvat hänen oksansa.
17Hänen muistonsa katoaa maasta, eikä hänen nimeään kadulla mainita.
18Hänet sysätään valosta pimeyteen ja karkotetaan pois maan päältä.
19Ei sukua, ei jälkeläistä ole hänellä kansansa seassa, eikä ketään jää jäljelle hänen asuntoihinsa.
20Ne, jotka tulevat hänen jälkeensä, hämmästyvät hänen kohtalostaan, ja ne, jotka ovat menneet hänen edellään, kauhistuvat.
21Näin käy väärintekijän huoneelle, näin sen asuinpaikalle, joka ei Jumalasta välitä."