Ennustus Baabelista, Jesajan, Aamoksen pojan, näkemä.
2Pystyttäkää viiri paljaalle vuoren laelle, korottakaa äänenne heille, viittokaa kädellä heitä menemään sisälle ruhtinasten porteista.
3Minä olen antanut käskyn vihkiytyneilleni ja kutsunut urhoni vihani työhön, ylvääni, riemuitsevaiseni.
4Kuule, vuorilla käy kuin paljon väen pauhina; kuule valtakuntien, kokoontuneiden kansojen kohinaa: Herra Sebaot katsastaa sotajoukkoaan.
5He tulevat kaukaisesta maasta, taivaan ääristä, Herra ja hänen vihansa aseet, hävittämään kaiken maan.
6Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta.
7Siksi herpoavat kaikki kädet, ja kaikki ihmissydämet raukeavat.
8He pelästyvät, kivut ja tuskat valtaavat heidät, he vääntelehtivät kuin synnyttäjä, tuijottavat toisiinsa tyrmistyneinä, kasvot liekehtien.
9Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.
10Sillä taivaan tähdet ja niiden tähtikuviot eivät anna valoaan, aurinko on pimeä noustessaan, kuu ei kirkkaana kumota.
11Minä kostan maailmalle sen pahuuden ja jumalattomille heidän pahat tekonsa; minä lopetan julkeiden kopeuden ja painan maahan väkivaltaisten ylpeyden.
12Minä teen kuolevaiset harvinaisemmiksi kuin puhdas kulta, ihmiset harvinaisemmiksi kuin Ofirin kulta.
13Siksi minä järisytän taivaat, ja maa järkkyy paikaltaan Herran Sebaotin kiivaudesta, hänen vihansa hehkun päivänä.
14Ja niin kuin säikytetyt gasellit ja niin kuin lampaat, joilla ei ole kokoajaa, he kääntyvät kukin kansansa luo, pakenevat kukin omalle maalleen.
15Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu.
16Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmiensä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan.
17Katso, minä herätän heitä vastaan meedialaiset, jotka eivät hopeasta huoli eivätkä kullasta välitä.
18Heidän jousensa kaatavat nuoret miehet; he eivät armahda kohdun hedelmää eivätkä lapsia sääli.
19Ja Baabelin, valtakuntien kaunistuksen, kaldealaisten ylpeyden ja loiston, käy niin kuin Sodoman ja Gomorran, jotka Jumala hävitti.
20Ei sitä ikinä enää asuta, autioksi jää se polvesta polveen; ei arabialainen sinne telttaansa tee, eivätkä paimenet siellä laumaansa lepuuta.
21Erämaan eläimet lepäävät siellä, sen huoneet ovat täynnä huuhkajia, strutsit asuvat siellä, ja villivuohet siellä hyppelevät.
22Sakaalit ulvovat sen palatseissa, sakaalit huvilinnoissa. Sen aika on lähellä, tulemaisillaan, ei sen päiviä pidennetä.