← Kaikki kirjat
Käännökset

Paina jaetta pitkään → korosta, muistiinpano, jaa

Sillä Herra armahtaa Jaakobia ja valitsee vielä Israelin ja sijoittaa heidät heidän omaan maahansa; muukalaiset liittyvät heihin ja yhtyvät Jaakobin heimoon.
2Kansat ottavat heidät ja tuovat heidät heidän kotiinsa, ja Israelin heimo saa heidät Herran maassa omikseen, orjiksi ja orjattariksi, ja he vangitsevat vangitsijansa ja vallitsevat käskijöitään.
3Ja sinä päivänä, jona Herra päästää sinut rauhaan vaivastasi, tuskastasi ja siitä kovasta työstä, jota sinulla teetettiin,
4sinä virität tämän pilkkalaulun Baabelin kuninkaasta ja sanot: "Kuinka on käskijästä tullut loppu, tullut loppu ahdistuksesta!
5Herra on murtanut jumalattomien sauvan, valtiaiden vitsan,
6joka kiukussa löi kansoja, löi lakkaamatta, joka vihassa vallitsi kansakuntia, vainosi säälimättä.
7Kaikki maa on saanut levon ja rauhan, he puhkeavat riemuun.
8Sypressitkin sinusta iloa pitävät sekä Libanonin setrit: 'Sinun maata mentyäsi ei nouse kukaan meitä hakkaamaan.'
9Tuonela tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaakseen sinut vastaan, kun tulet. Se herättää haamut sinun tähtesi, kaikki maan johtomiehet, nostattaa valtaistuimiltaan kaikki kansojen kuninkaat.
10Kaikki he lausuvat ja sanovat sinulle: 'Myös sinä olet riutunut niin kuin mekin, olet tullut meidän kaltaiseksemme.'
11Alas tuonelaan on vaipunut sinun komeutesi, sinun lyyriesi helinä; sinun allasi ovat vuoteena madot, toukat ovat peittonasi.
12Kuinka olet taivaasta pudonnut, sinä aamutähti, aamun poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
13Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korotan valtaistuimeni korkeammalle kuin Jumalan tähdet ja istun kokousvuorelle, pohjoisen puolelle.
14Minä nousen pilvien kummuille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.'
15Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.
16Jotka sinut näkevät, ne katsovat pitkään, tarkastavat sinua: 'Onko tämä se mies, joka järisytti maan, järkytti valtakunnat,
17joka teki maailman erämaaksi ja hävitti sen kaupungit, joka ei päästänyt vankejaan kotiin?'
18Kansojen kuninkaat kaikki lepäävät kunniassa, kukin kammiossaan.
19Mutta sinä olet kaukana haudastasi, poisviskattuna niin kuin hylkyvesa, olet peittynyt surmattujen, miekalla lävistettyjen, kiviseen kuoppaan suistuneiden alle, olet kuin tallattu raato.
20Et sinä saa yhtyä heidän kanssaan haudassa, sillä sinä olet maasi hävittänyt, kansasi tappanut. Ei ikinä enää mainita pahantekijöiden sukua.
21Laittakaa hänen lapsilleen verilöyly heidän isiensä pahojen tekojen tähden, etteivät he nousisi ottamaan omakseen maata ja täyttäisi maailmaa kaupungeilla."
22Minä nousen heitä vastaan, sanoo Herra Sebaot, ja hävitän Baabelilta nimen ja jäännöksen, suvun ja jälkeläiset, sanoo Herra.
23Minä teen sen kaulushaikaran perinnöksi ja vesirämeeksi. Minä lakaisen sen pois hävityksen luudalla, sanoo Herra Sebaot.
24Herra Sebaot on vannonut sanoen: Totisesti, mitä minä olen ajatellut, se tapahtuu, mitä minä olen päättänyt, se toteutuu:
25minä muserran Assurin maassani ja tallaan hänet vuorillani, niin että hänen ikeensä heltiää heidän päältään ja hänen kuormansa heltiää heidän hartioiltaan.
26Tämä on päätös, päätetty kaikesta maasta, tämä on käsi, ojennettu kaikkien kansojen yli.
27Sillä Herra Sebaot on päättänyt, – kuka sen tyhjäksi tekee? Hänen kätensä on ojennettu, – kuka sen torjuu?
28Kuningas Ahasin kuolinvuotena tuli tämä ennustus:
29Älä iloitse, Filistea kaikkinesi, siitä että sauva, joka sinua löi, on murtunut. Sillä käärmeen juuresta kasvaa myrkkylisko, ja sen hedelmä on lentävä käärme.
30Vaivaisista kurjimmat löytävät laitumen, ja köyhät saavat turvassa levätä, mutta sinun juuresi minä tapan nälkään, ja sinun jäännöksesi surmataan.
31Valita, portti, huuda, kaupunki; menehdy pelkoon, Filistea kaikkinesi, sillä pohjoisesta tulee savu; eikä yksikään erkane vihollisen riveistä.
32Ja mitä vastataan pakanakansan sanansaattajille? "Herra on perustanut Siionin, ja hänen kansansa kurjat saavat siinä turvan."