← Kaikki kirjat
Käännökset

Napauta jaetta → kreikka · paina pitkään → korosta & muistiinpano

Siihen aikaan kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni pahoinpidelläkseen heitä.
2Ja hän mestautti miekalla Jaakobin, Johanneksen veljen.
3Kun hän näki sen olevan juutalaisille mieleen, hän vangitsi lisäksi Pietarinkin. Silloin oli happamattoman leivän päivät.
4Otettuaan hänet kiinni hän pani hänet vankilaan ja jätti neljän nelimiehisen sotilasvartioston vartioitavaksi, aikoen pääsiäisen jälkeen asettaa hänet kansan eteen.
5Pietaria pidettiin siis vankilassa, mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan.
6Mutta kun Herodeksella oli aikomus asettaa hänet tuomioistuimen eteen, niin Pietari nukkui sinä yönä kahden sotilaan välissä sidottuna kaksilla kahleilla, ja vartijat vartioivat oven edessä vankilaa.
7Ja katso, Herran enkeli seisoi hänen vieressään ja huoneessa loisti valo. Enkeli tönäisi Pietaria kylkeen ja herätti hänet sanoen: "Nouse pian!" Ja kahleet putosivat hänen käsistään.
8Enkeli sanoi hänelle: "Vyötä itsesi ja sido sandaalit jalkaasi." Hän teki niin. Hän sanoi vielä hänelle: "Ota viittasi yllesi ja seuraa minua."
9Niin hän lähti ja seurasi häntä, mutta ei tiennyt, että se mikä enkelin toimesta tapahtui oli totta, vaan luuli näkevänsä näyn.
10He kulkivat ensimmäisen ja toisen vartion läpi ja tulivat rautaportille, joka vei kaupunkiin. Se aukeni heille itsestään, ja käytyään ulos he kulkivat eteenpäin erästä katua. Yhtäkkiä enkeli erkani hänestä.
11Kun Pietari tointui, hän sanoi: "Nyt minä totisesti tiedän, että Herra lähetti enkelinsä ja pelasti minut Herodeksen käsistä ja kaikesta, mitä Juudan kansa odotti."
12Päästyään siitä selville hän meni Marian, sen Johanneksen äidin talolle, jota myös Markukseksi kutsuttiin. Siellä oli monta koolla rukoilemassa.
13Kun Pietari kolkutti portin oveen, tuli palvelijatar nimeltä Rode kuuntelemaan, kuka siellä oli.
14Tunnettuaan Pietarin äänen hän ei ilonsa tähden avannut ovea, vaan juoksi sisään ja kertoi Pietarin seisovan portin takana.
15Mutta he sanoivat hänelle: "Sinä hourit." Hän väitti kuitenkin varmasti niin olevan. Niin he sanoivat: "Se on hänen enkelinsä."
16Mutta Pietari kolkutti yhä, ja kun he avasivat, he näkivät hänet ja hämmästyivät.
17Niin hän viittasi kädellään heitä vaikenemaan ja kertoi heille, kuinka Herra vei hänet ulos vankilasta. Ja hän sanoi: "Ilmoittakaa tämä Jaakobille ja veljille." Sitten hän lähti pois ja meni toiseen paikkaan.
18Mutta kun päivä koitti, tuli sotilaille kova hätä siitä, mitä Pietarille oli käynyt.
19Ja kun Herodes oli etsinyt häntä, eikä löytänyt, hän tutki vartijoita ja käski viedä heidät pois rangaistaviksi. Sitten hän meni Juudeasta alas Kesareaan ja oleskeli siellä.
20Herodes oli vihoissaan tyroslaisille ja sidonilaisille. Mutta nämä tulivat yksimielisesti hänen luokseen ja suostuteltuaan puolelleen Blastuksen, kuninkaan kamaripalvelijan, he anoivat rauhaa. Sillä heidän alueensa sai elatuksen kuninkaan maasta.
21Niin Herodes määrättynä päivänä pukeutui kuninkaalliseen pukuun, istui istuimelleen ja piti heille puheen.
22Silloin kansa huusi: "Jumalan ääni eikä ihmisen!"
23Mutta häntä löi heti Herran enkeli, koska hän ei antanut kunniaa Jumalalle. Ja madot söivät hänet, ja hän heitti henkensä.
24Mutta Jumalan sana menestyi ja levisi.
25Toimitettuaan palvelustehtävän Barnabas ja Saulus palasivat Antiokiaan ottaen mukaansa myös Johanneksen, jota kutsuttiin Markukseksi.
Valkeo — 100 päivää Sanassa · vain Textus Receptus -pohjaiset käännökset