Kun oli päätetty, että meidän piti purjehtia Italiaan, annettiin sekä Paavali että muutamat muut vangit Julius nimisen, keisarilliseen sotaväenosastoon kuuluvan sadanpäämiehen haltuun.
2Astuttuamme adramyttionilaiseen laivaan, jonka oli tarkoitus purjehtia pitkin Aasian rannikkoa, lähdimme merelle, ja kanssamme oli Aristarkus, makedonialainen Tessalonikasta.
3Seuraavana päivänä laskimme maihin Sidonissa. Julius kohteli Paavalia ystävällisesti ja salli hänen mennä ystävien luo hoitoa saamaan.
4Lähdettyämme sieltä merelle purjehdimme Kyproksen suojaan, koska tuulet olivat vastaiset.
5Purjehdittuamme Kilikian ja Pamfylian kohdalla olevan meren yli, me rantauduimme Lykian Myraan.
6Siellä sadanpäämies tapasi aleksandrialaisen laivan, joka oli purjehtimassa Italiaan, ja siirsi meidät siihen.
7Purjehdimme hitaasti monta päivää ja pääsimme vaivoin Knidoksen luo. Koska tuuli esti meitä, me purjehdimme Salmonen kohdalta Kreetan suojaan.
8Kuljettuamme vaivoin pitkin sen rannikkoa saavuimme erääseen paikkaan nimeltä Kauniit Satamat, jonka lähellä oli Lasaian kaupunki.
9Mutta kun paljon aikaa oli kulunut ja purjehtiminen oli jo vaarallista, sillä paaston aikakin oli jo ohi, Paavali varoitti
10ja sanoi heille: "Miehet, minä näen, että purjehdus tulee olemaan rajua ja tuhoisaa, suureksi vahingoksi ei ainoastaan lastille ja laivalle, vaan myös meidän hengellemme."
11Mutta sadanpäämies uskoi enemmän perämiestä ja laivan päällikköä kuin Paavalin sanoja.
12Koska satama oli sopimaton talvehtimiseen, useimmat olivat sitä mieltä, että heidän oli purjehdittava sieltä, jotta ehkä voisivat päästä talvehtimaan Foiniksiin, Kreetan satamaan, joka avautuu lounaaseen ja luoteeseen.
13Kun etelätuuli alkoi puhaltaa kevyesti, he luulivat voivansa toteuttaa aikomuksensa. He nostivat ankkurin ja purjehtivat läheltä Kreetan rannikkoa.
14Mutta pian sen jälkeen iski heidän kimppuunsa raju tuulenpuuska, jota kutsutaan nimellä Euroklydon (koillismyrsky).
15Kun laiva tempautui mukaan eikä voinut nousta tuuleen, annoimme periksi ja jäimme tuuliajolle.
16Päästyämme erään pienen, Kauda-nimisen saaren suojaan, kykenimme töin tuskin saamaan veneen haltuumme.
17Nostettuaan sen ylös he ryhtyivät varokeinoihin ja sitoivat köysiä laivan ympäri. Kun he pelkäsivät ajautuvansa Syrtin hiekkasärkille, he laskivat purjeita ja niin he ajelehtivat.
18Mutta kun rajuilma ankarasti ahdisti meitä, he heittivät seuraavana päivänä lastia mereen.
19Kolmantena päivänä viskasimme omin käsin menemään laivan kaluston.
20Mutta kun ei aurinkoa eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo.
21Kun oli kauan oltu syömättä, Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt totella minua eikä lähteä Kreetasta ja näin välttää tämä onnettomuus ja vahinko.
22Mutta nyt minä kehotan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä ei yksikään teistä menetä henkeään, ainoastaan laiva tuhoutuu.
23Sillä tänä yönä seisoi minun luonani sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä palvelen,
24ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen pitää sinun astua. Ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat.'
25Olkaa siis rohkealla mielellä, miehet, sillä minä luotan Jumalaan – että niin tapahtuu kuin minulle on puhuttu.
26Mutta jollekin saarelle meidän täytyy ajautua."
27Kun tuli neljästoista yö meidän ajelehtiessamme Adrianmerellä, niin merimiehet keskiyön aikaan arvelivat lähestyvänsä jotain maata.
28Luodattuaan he saivat syvyydeksi kaksikymmentä syltä, ja vähän matkaa kuljettuaan ja taas luodattuaan saivat syvyydeksi viisitoista syltä.
29Kun he pelkäsivät ajautuvansa karille, he heittivät laivan perästä neljä ankkuria ja toivoivat päivän koittavan.
30Mutta merimiehet yrittivät paeta laivasta ja laskivat veneen mereen tekosyynä, että muka aikoivat keulasta laskea ankkureita.
31Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotilaille: "Jolleivät nuo pysy laivassa, te ette voi pelastua."
32Silloin sotilaat hakkasivat poikki veneen köydet ja päästivät sen ajelehtimaan.
33Vähän ennen päivän koittoa Paavali kehotti kaikkia nauttimaan ruokaa sanoen: "Tänään olette neljättätoista päivää odottaneet ja olleet syömättä, ettekä ole mitään nauttineet.
34Siksi minä kehotan teitä ottamaan ruokaa, sillä se on teille pelastukseksi. Sillä ei keneltäkään teistä ole hiuskarvakaan päästä putoava."
35Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kiitti Jumalaa kaikkien nähden, mursi ja rupesi syömään.
36Niin kaikki tulivat rohkealle mielelle ja ottivat hekin ruokaa.
37Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataaseitsemänkymmentäkuusi henkeä.
38Syötyään ruokaa kyllikseen, he kevensivät laivaa heittämällä viljan mereen.
39Päivän tultua he eivät tunteneet maata. Mutta he huomasivat erään lahden, jossa olevaan rantaan päättivät antaa laivan ajautua, mikäli pystyivät.
40He hakkasivat ankkurit irti ja jättivät ne mereen päästäen samalla peräsinten köydet. He nostivat keulapurjeen tuuleen ja ohjasivat rantaa kohti.
41Mutta he joutuivat hiekkasärkälle ja ajoivat aluksen karille. Keula tarttui kiinni ja jäi liikkumattomaksi, mutta perä hajosi aaltojen voimasta.
42Niin sotilailla oli aikomus tappaa vangit, ettei kukaan pääsisi uimalla pakoon.
43Mutta sadanpäämies, joka tahtoi pelastaa Paavalin, esti heidät siitä aikeesta ja käski uimataitoisten heittäytyä ensin mereen ja päästä maihin,
44ja muut, toiset lautojen varassa, toiset laivankappaleiden varassa. Ja niin kaikki pelastuivat maalle.