← Kaikki kirjat
Käännökset

Napauta jaetta → kreikka · paina pitkään → korosta & muistiinpano

Myös Saulus hyväksyi hänen surmaamisensa. Sinä päivänä nousi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan. Ja kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, paitsi apostolit.
2Ja muutamat hurskaat miehet hautasivat Stefanuksen ja pitivät suuret valittajaiset hänen tähtensä.
3Mutta Saulus raateli seurakuntaa kulkien talosta taloon; ja hän raastoi ulos miehiä ja naisia ja laitatti heidät vankilaan.
4Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, vaelsivat paikasta toiseen ja julistivat ilosanomaa.
5Filippus meni alas Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.
6Kaikki kansa kuunteli tarkkaan, mitä Filippus puhui, kuullessaan ja nähdessään ne tunnusteot, joita hän teki.
7Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen kovalla äänellä, ja moni halvaantunut ja rampa parani.
8Niin syntyi suuri ilo siinä kaupungissa.
9Kaupungissa oli kuitenkin eräs mies nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa, sanoen olevansa jotakin suurta.
10Häntä kuuntelivat kaikki pienimmästä suurimpaan sanoen: "Tämä on Jumalan suuri voima."
11Ja he kuuntelivat häntä, koska hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt.
12Mutta kun he uskoivat Filippusta, joka julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, heidät kastettiin, sekä miehet että naiset.
13Myös Simon itse uskoi ja kasteen saatuaan hän pysytteli Filippuksen seurassa. Ja hän hämmästyi nähdessään ihmeitä ja voimatekoja tapahtuvan.
14Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, he lähettivät heidän luokseen Pietarin ja Johanneksen.
15Tultuaan alas nämä rukoilivat heidän puolestaan, että he saisivat Pyhän Hengen;
16sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Kristuksen Jeesuksen nimeen.
17Silloin he panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen.
18Mutta nähtyään että Pyhä Henki annettiin apostolien kätten päälle panemisen kautta, Simon tarjosi heille rahaa
19ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen."
20Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulit Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.
21Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.
22Tee siis parannus tästä pahuudestasi ja rukoile Jumalaa – jospa sydämesi ajatus annetaan sinulle anteeksi.
23Sillä minä näen sinun olevan katkeruuden sapen vallassa ja vääryyden siteessä."
24Simon vastasi ja sanoi: "Rukoilkaa te minun puolestani Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään siitä, mitä te olette sanoneet."
25Kun he olivat todistaneet ja puhuneet Herran sanaa, he palasivat Jerusalemiin ja julistivat ilosanomaa monessa samarialaisten kylässä.
26Mutta Herran enkeli puhui Filippukselle sanoen: "Nouse ja mene etelään päin sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gazaan ja on autio."
27Niin hän nousi ja meni. Ja katso, oli etiopialainen mies, hoviherra, etiopialaisten kuningattaren Kandaken mahtimies, joka oli koko hänen aarteistonsa hoitaja. Hän oli tullut Jerusalemiin palvomaan.
28Hän oli palaamassa matkaltaan ja istui vaunuissaan, ja hän luki profeetta Jesajaa.
29Niin Henki sanoi Filippukselle: "Mene ja pysyttele lähellä noita vaunuja."
30Juostuaan luo, Filippus kuuli hänen lukevan profeetta Jesajaa ja sanoi: "Ymmärrätkö myös mitä luet?"
31Tämä vastasi: "Kuinka minä voisin, jos ei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä.
32Se raamatunkohta, jota hän luki, oli tämä: "Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi ja niin kuin karitsa keritsijänsä edessä on ääneti, niin ei hän suutaan avaa.
33Hänen nöyryytyksensä aikana häneltä riistettiin oikeus, mutta hänen sukupolvensa – kuka sen ymmärsi? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä."
34Niin hoviherra vastasi ja sanoi Filippukselle: "Pyydän sinua: kenestä profeetta sanoo tämän, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"
35Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle ilosanomaa Jeesuksesta.
36Tietä matkatessaan he tulivat veden ääreen, ja hoviherra sanoi: "Katso, vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
37Mutta Filippos sanoi: "Jos sinä uskot kaikesta sydämestäsi, se tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: "Uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
38Niin hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja hän kastoi hänet.
39Kun he olivat nousseet ylös vedestä, Herran Henki tempaisi pois Filippuksen, eikä hoviherra enää nähnyt häntä, vaan jatkoi matkaansa iloiten.
40Mutta Filippus löytyi Asdodista, ja kulkiessaan hän julisti ilosanomaa kaikissa kaupungeissa, kunnes tuli Kesareaan.
Valkeo — 100 päivää Sanassa · vain Textus Receptus -pohjaiset käännökset