Mutta minä en tahdo, veljet, teidän olevan tietämättömiä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren halki
2ja kastettiin kaikki Moosekseen pilvessä ja meressä
3ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi, ja se kallio oli Kristus.
5Useimpiin heistä Jumala ei kuitenkaan mielistynyt, sillä he saivat surmansa erämaassa.
6Mutta nämä tapahtumat ovat tulleet meille esikuviksi, ettemme pahaa himoitsisi, niin kuin myös he himoitsivat.
7Älkää myöskään ryhtykö epäjumalanpalvelijoiksi, niin kuin jotkut heistä, sillä on kirjoitettu: "Kansa istuutui syömään ja juomaan ja nousi sitten iloa pitämään."
8Älkäämme myöskään harjoittako haureutta niin kuin jotkut heistä haureutta harjoittivat, ja yhtenä päivänä kaatui kaksikymmentäkolmetuhatta.
9Älkäämme myöskään kiusatko Kristusta, niin kuin myös jotkut heistä kiusasivat ja saivat käärmeiden pistosta surmansa.
10Älkääkä napisko, niin kuin myös jotkut heistä napisivat ja saivat tuhoojalta surmansa.
11Mutta kaikki tämä tapahtui heille esikuvallisessa tarkoituksessa ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
12Joka siis luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.
13Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus. Mutta Jumala on uskollinen: Hän ei salli teidän joutua kiusattaviksi yli voimienne, vaan kiusauksen mukana hän antaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.
14Sen tähden, rakkaani, paetkaa epäjumalanpalvelusta.
15Minä puhun niin kuin ymmärtäväisille. Arvioikaa itse, mitä sanon.
16Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole Kristuksen veren osallisuus? Leipä, jonka me murramme, eikö se ole Kristuksen ruumiin osallisuus?
17Koska on yksi leipä, niin me monet olemme yksi ruumis, sillä me kaikki olemme osalliset samasta leivästä.
18Katsokaa luonnollista Israelia. Eivätkö ne, jotka syövät uhreja, ole osallisia alttarista?
19Mitä siis sanon? Ettäkö epäjumala on jotain tai että epäjumalille uhrattu on jotain?
20Ei, vaan että mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle. Mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista.
21Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä.
22Vai sytytämmekö Herran kiivauteen? Emme kai me ole häntä voimakkaammat?
23Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyväksi, kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki rakenna.
24Älköön kukaan etsikö omaa etuansa, vaan kukin toisen etua.
25Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
26sillä "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on."
27Mutta jos joku uskomaton kutsuu teitä ja te tahdotte mennä, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan, mitään kyselemättä omantunnon tähden. Jos kuitenkin joku sanoo teille:
28"Tämä on epäjumalille uhrattua", niin olkaa syömättä hänen tähtensä, joka sen ilmaisi, ja omantunnon tähden, sillä "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on."
29Sanon kuitenkin: ei sinun omantuntosi tähden, vaan tuon toisen omantunnon. Sillä miksi minun vapauteni olisi toisen omantunnon tuomittavana?
30Mutta jos minä sen kiittäen nautin, miksi minua herjataan siitä, mistä kiitän?
31Syöttepä siis tai juotte tai teette mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.
32Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille, älkääkä Jumalan seurakunnalle,
33niin kuin minäkin olen kaikille mieliksi kaikessa etsimättä omaa hyötyäni, vaan monien hyötyä, jotta he pelastuisivat.