Alammeko taas suositella itseämme? Vai tarvitsemmeko niin kuin muutamat suosituskirjeitä teille tai suosituksia teiltä?
2Te olette meidän kirjeemme, joka on sydämiimme kirjoitettu ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat.
3On käynyt ilmeiseksi, että te olette Kristuksen kirje, meidän toimittamamme, ei musteella kirjoitettu, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
4Tällainen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan.
5Ei niin, että olemme itsessämme kykenevät ajattelemaan jotain, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan meidän kykymme on Jumalasta,
6joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoina, ei kirjaimen vaan Hengen, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
7Mutta jos kuoleman virka, kirjaimin kiviin kaiverrettuna, esiintyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset sietäneet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka oli katoavaista,
8kuinka paljon enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
9Jos näet kadotustuomion virka oli kirkkautta, paljoa ennemmin on vanhurskauden virka ylenpalttinen kirkkaudessa.
10Sillä sekään, mikä ennen oli kirkkautta, ei tässä suhteessa enää loista verrattuna tähän ylivertaiseen kirkkauteen.
11Jos näet katoavainen esiintyi kirkkaudessa, niin kuinka paljon suurempi kirkkaus onkaan sillä, joka pysyy.
12Koska meillä siis on tällainen toivo, toimimme hyvin rohkeasti
13emmekä niin kuin Mooses, joka pani peitteen kasvoilleen, etteivät Israelin lapset näkisi katoavaisen loppua.
14Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänä päivänä pysyy Vanhaa Testamenttia luettaessa pois ottamatta sama peite, joka Kristuksessa katoaa.
15Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä.
16Mutta kun se kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois.
17Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
18Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin peilistä, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin Herran Henki vaikuttaa.