Sillä me tiedämme, että vaikka maallinen telttamajamme hajotetaan, meillä on asumus Jumalalta, ikuinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.
2Sen tähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme,
3sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä havaita alastomiksi.
4Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, jotta elämä nielisi kuolevaisen.
5Mutta hän, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka myös on antanut meille Hengen vakuuden.
6Siksi me olemme aina turvallisella mielellä ja tiedämme, että niin kauan kuin olemme kotona ruumiissa, olemme poissa Herrasta.
7Sillä me vaellamme uskossa, emme näkemisessä.
8Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluamme mieluummin olla poissa ruumiista ja olla kotona Herran luona.
9Siksi me, olemmepa kotona tai olemmepa poissa, katsommekin kunniaksemme olla hänelle mieliksi.
10Sillä kaikkien meidän on ilmestyttävä Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
11Kun siis tunnemme Herran pelon, me yritämme saada ihmisiä vakuuttuneiksi, mutta Jumala meidät tuntee, ja minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.
12Emme toki taas suosita itseämme teille, vaan annamme teille aiheen kerskata meistä, jotta teillä olisi vastaus niille, jotka kerskuvat ulkomuodon eikä sydämen perusteella.
13Sillä jos me olemme olleet suunniltamme, olemme olleet Jumalan tähden; jos taas olemme maltillisia, olemme teidän tähtenne.
14Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: jos yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet.
15Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän puolestaan on kuollut ja ylösnoussut.
16Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan. Jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
17Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus; vanha on kadonnut, katso, kaikki on tullut uudeksi.
18Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Jeesuksen Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, niin että Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21Sillä sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.