Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
2Minkä olet kuullut minulta monen todistajan vahvistamana, usko se luotettaville miehille, jotka sitten kykenevät muitakin opettamaan.
3Kärsi siis vaivaa niin kuin jalo Jeesuksen Kristuksen sotilas.
4Ei kukaan, joka sotapalvelusta suorittaa, sekaannu elatuksen toimiin, koska hän tahtoo olla mieliksi sille, joka on hänet värvännyt.
5Ja jos joku kilpailee, ei häntä seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaan.
6Maanviljelijän, joka vaivaa näkee, tulee ensimmäisenä päästä osalliseksi hedelmistä.
7Tarkkaa, mitä sanon, sillä Herra antakoon sinulle ymmärrystä kaikkeen.
8Muista Jeesusta Kristusta, joka on kuolleista herätetty ja on Daavidin siementä minun ilosanomani mukaan,
9jonka vuoksi kärsin vaivaa kahleisiin asti niin kuin pahantekijä. Mutta Jumalan sana ei ole kahlehdittu.
10Siitä syystä minä kestän kaikki valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, sekä ikuisen kirkkauden.
11Sana on varma; sillä jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, tulemme myös yhdessä elämään.
12Jos kestämme, tulemme myös yhdessä hallitsemaan. Jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät.
13Jos me olemme uskottomat, pysyy hän kuitenkin uskollisena, sillä itseään hän ei voi kieltää.
14Muistuta tästä ja varoita vakavasti Herran edessä, etteivät he ryhtyisi sanakiistoihin, joista ei ole mitään hyötyä ja jotka ovat kuulijoiden turmioksi.
15Pyri osoittautumaan Jumalalle koetuksen kestäväksi työmieheksi, jonka ei tarvitse hävetä ja joka oikein käsittelee totuuden sanaa.
16Mutta pysy erilläsi jumalattomista ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pidemmälle jumalattomuudessa,
17ja heidän puheensa turmelee ympäristöään kuin leviävä kuolio. Tällaisia ovat Hymeneus ja Filetus,
18jotka ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat ylösnousemuksen jo tapahtuneen, ja näin turmelevat joidenkin uskon.
19Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa" ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Kristuksen nimen mainitsee."
20Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita. Toiset ovat kunniaksi ja toiset kunniattomuudeksi.
21Jos nyt joku puhdistaa itsensä näistä, hänestä tulee kunnialliseen käyttöön kelpaava, pyhitetty astia ja isännälleen hyödyllinen ja kaikkeen hyvään työhön valmistettu.
22Pakene nuoruuden himoja ja tavoittele vanhurskautta, uskoa, rakkautta ja rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat Herraa avuksi puhtaasta sydämestä.
23Mutta torju typerät ja taitamattomat kiistakysymykset, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja.
24Herran palvelijan ei näet sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kykenevä opettamaan ja pahaa kärsimään,
25sellainen, joka lempeästi ojentaa vastustelijoita, jos Jumala ehkä antaisi heille parannuksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden,
26jotta he selviäisivät paholaisen ansasta, hänen, joka on heidät vanginnut, tahtoaan täyttämään.