Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä tulee vaikeita aikoja.
2Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4pettureita, harkitsemattomia, pöyhkeitä, nautintoa enemmän kuin Jumalaa rakastavia.
5Heissä on jumalisuuden ulkomuoto, mutta he kieltävät sen voiman. Käänny pois heistä.
6Sillä niitä ovat ne, jotka hiiviskelevät taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,
7jotka aina ovat oppimassa eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.
8Ja niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät kestä uskon koetusta.
9Mutta he eivät edisty sen pidemmälle, sillä heidän mielettömyytensä käy ilmeiseksi kaikille, niin kuin kävi myös noiden.
10Mutta sinä olet läheltä seurannut minun opetustani, vaellustani, ajatteluani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni,
11vainojani, kärsimyksiäni, jollaisia minun osakseni tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Millaisia vainoja olenkaan kärsinyt, ja kaikista on Herra minut pelastanut.
12Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainotuiksi.
13Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.
14Pysy sinä kuitenkin siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keneltä olet sen oppinut,
15ja koska olet jo pienestä pitäen tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi pelastukseen uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
16Koko Raamattu on Jumalan henkeämä ja hyödyllinen opetukseksi, varoitukseksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17että Jumalan ihminen olisi valmis, kaikkeen hyvään työhön täysin varustettu.