Siihen aikaan kun tuomarit hallitsivat, tuli nälänhätä maahan. Silloin muuan Juudan Betlehemin mies lähti sieltä ja asettui vaimonsa ja kahden poikansa kanssa muukalaisena asumaan Moabin maahan.
2Miehen nimi oli Elimelek, hänen vaimonsa nimi oli Noomi ja hänen kahden poikansa nimet Mahlon ja Kiljon; he olivat efratilaisia Juudan Betlehemistä. Niin he tulivat Moabin maahan ja oleskelivat siellä.
3Ja Elimelek, Noomin mies, kuoli, ja Noomi jäi jälkeen kahden poikansa kanssa.
4Nämä ottivat itselleen moabilaiset vaimot; toisen nimi oli Orpa ja toisen nimi Ruut. Ja he asuivat siellä noin kymmenen vuotta.
5Ja myös nuo molemmat, Mahlon ja Kiljon, kuolivat, niin että nainen jäi yksin jälkeen kahdesta pojastaan ja miehestään.
6Silloin hän nousi miniöineen palatakseen takaisin Moabin maasta, sillä hän oli kuullut Moabin maassa, että Herra oli pitänyt kansastaan huolen ja antanut sille leipää.
7Niin hän lähti yhdessä molempien miniöidensä kanssa siitä paikasta, jossa oli oleskellut. Ja heidän tietä käydessään matkalla Juudan maahan
8sanoi Noomi molemmille miniöillensä: "Menkää, palatkaa kumpikin äitinne kotiin. Herra tehköön teille laupeuden, niin kuin te olette vainajille ja minulle tehneet.
9Herra suokoon, että saisitte turvan kumpikin miehenne kodissa." Ja hän suuteli heitä. Mutta he korottivat äänensä ja itkivät
10ja sanoivat hänelle: "Me seuraamme sinua sinun kansasi luo."
11Mutta Noomi vastasi: "Kääntykää takaisin, tyttäreni; miksi te lähtisitte minun kanssani? Voinko minä enää saada poikia miehiksi teille?
12Kääntykää takaisin, tyttäreni, menkää, sillä minä olen liian vanha mennäkseni miehelle. Vaikka ajattelisinkin: 'Minulla on vielä toivoa', ja vaikka vielä tänä yönä tulisin miehelle vaimoksi ja synnyttäisin poikia,
13ette kai te kuitenkaan odottaisi, kunnes he kasvaisivat suuriksi, ette kai te kuitenkaan sulkeutuisi huoneeseen ja olisi menemättä miehelle vaimoksi. Ei, tyttäreni; minä olen hyvin murheissani teidän tähtenne, sillä Herran käsi on sattunut minuun."
14Niin he korottivat vielä äänensä ja itkivät. Silloin Orpa suuteli anoppiaan jäähyväisiksi, mutta Ruut riippui kiinni hänessä.
15Ja Noomi sanoi: "Katso, kälysi on kääntynyt takaisin oman kansansa ja jumalansa luo, käänny sinäkin kälysi kanssa."
16Mutta Ruut vastasi: "Älä vaadi minua jättämään sinua ja kääntymään takaisin, pois sinun luotasi. Sillä mihin sinä menet, sinne minäkin menen, ja mihin sinä jäät, sinne minäkin jään; sinun kansasi on minun kansani, sinun Jumalasi on minun Jumalani.
17Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne tulla haudatuksi. Herra rangaiskoon minua nyt ja vasta, jos muu kuin kuolema erottaa meidät."
18Kun Noomi näki, että hän oli lujasti päättänyt seurata häntä, ei hän enää puhunut siitä hänen kanssaan.
19Niin he kulkivat molemmat yhdessä, kunnes tulivat Betlehemiin. Ja kun he tulivat Betlehemiin, joutui koko kaupunki liikkeelle heidän tähtensä, ja naiset sanoivat: "Onko tämä Noomi?"
20Mutta hän vastasi heille: "Älkää kutsuko minua Noomiksi, kutsukaa minua Maraksi, sillä Kaikkivaltias on antanut minulle paljon katkeraa murhetta.
21Rikkaana minä lähdin, mutta tyhjänä Herra antaa minun palata. Miksi siis kutsutte minua Noomiksi, kun Herra on minua vastaan todistanut ja Kaikkivaltias on tuottanut minulle onnettomuutta?"
22Niin Noomi palasi miniänsä, moabilaisen Ruutin, kanssa, joka tuli Moabin maasta; ja he saapuivat Betlehemiin ohranleikkuun alussa.